Siinä samalla napautti joku ovella ja sydämellinen ääni lausui:
— Zelina, enkelini, aukase!
— Isä! huusi Viola ja löi ilosta käsiänsä yhteen, juoksien ovelle.
Kuultuansa isänsä äänen, oli lapsi unohtanut peilin käytännön ja kaiken muun paitse tunteen, joka pakoitti hänet rientämään isäänsä vastaan.
— Ei Viola saa avata! sanoi äiti, niin tavattoman äreällä äänellä, että lapsi seisahtui ja heitti ihmeteltävän katseen hänehen.
— Se on isä! sanoi lapsi. Viola tahtoo että hän tulee tänne, sanoi pikkainen varmasti. Siitä on niin pitkä aika kuu annot nähdä hänet.
Ennen kun Zelina oli joutunut estämään, oli lapsi pienillä käsillään avannut oven ja Stenman astui sisään.
Zelina nojautui tuolillaan ja näkyi vihaselta. Stenman otti Violan kädestä kiinni, laskeutui polvilleen vaimonsa eteen ja pyysi anteeksi. Kun Zelina oli hetken antanut miehensä turhaan anoa anteeksi, lahjoitti hän lopullisesti hänelle sen, ja kertoi, pää kallellaan, että hän oli leikitellyt lapsen kanssa, jottei ikävyydessään olisi kuollut.
Se oli oikeen liikuttavaa ja Stenman'illa oli enkeli vaimona. Hän ei tietänyt minkä sovinto-uhrin hän nyt olisi antanut puolisolleen.
Kallisarvoinen saali tahi hamekangas oli hänestä aivan vähäpätöistä. Et, isot kemut piti toimitettaman. Tästä esittelemisestä Zelina tuli lempeäksi. Piti toimeen saataman näyttely, jossa Zelina tyttärineen tulisi näkyviin. Kaikki tämä oli sanomattoman hauskaa.