Hän koski kädellään oven lukkoa.
— Jos menet, huolimatta puheestani, niin emme kukaties koskaan näe toisiamme, sanoi Oskari varmasti.
— Ah, Jumalani, kuinka lystilliseltä näytät! lausui Viola, onko se tarkoituksesi, peloittaa minua tottelemaan. Niin siinä tapauksessa koetat mahdotonta. Hyvästi, herra kiukkupussi, lisäsi hän ja teki syvän niijauksen.
Oskari vaan katseli häntä, joka katse oli enempi surullinen kuin kiukkuinen. Hän ei tehnyt liikutusta, estääkseen häntä. Hän sai mennä.
Kun Viola tuli huoneesensa, seisahtui hän ja katseli ajattelevaisesti eteenpäin. Se ihmehdytti häntä ettei Oskari juossut perässä ja koettanut saada kiinni karkuria, vaikka hän niin usein ennen oli tehnyt, kun hän karkasi häneltä.
Ääni Violan sydämessä houkutteli häntä heti kääntymään takaisin, ja sanomaan Oskarille kuinka paljon hän piti hänestä, vaikka hänen käytöksensä usein voi näyttää toista. Viola kääntyi ovea kohti, mutta samassa tuli kamarineitsy sisään uudella hameella, jota piti koetettaman.
— Minä sanon hänelle kaiken tämän päivällisellä, ja pyydän ettei hän ole suutuksissaan, ajatteli Viola, joka ei voinut irroittaa itseään uudesta hameesta ja sen koettamisesta. Se istui aivan hyvin, ja Viola tunsi itsensä iloiseksi, ajatellessaan kuinka kauniiksi hänen piti tuleman illalla presidentin luona.
Oskari oli unohdettu.
Päivällisellä ei häntä kuitenkaan näkynyt. Viola näytti ajattelevaiselta. Hän päätti kirjoittaa muutamia ystävällisiä sanoja hänelle, päästyään pöydästä; mutta silloin täytyi hänellä olla keskustelu äidin kanssa niistä vaatteista kun hänen piti käyttämän, niin että hän sai toista ajattelemista, Sitä paitsi piti Oskarin ja hänen tapaaman toisiaan presidentillä.
Kauniiksi ja viehättäväiseksi puettuna astui Viola presidentin saliin; mutta Oskaria ei näkynyt sielläkään.