Eevan näkeminen, nimi Sigrid, tytön ikä, lastenkoti — kaikki toi silmänräpäyksessä muistiini puheen, kun kuulin Åkerfors'in puistossa kahdeksan vuotta takaperin. Kaikella kiukulla kun sydämeni tunsi, tätä muistaessa ja katsellen sitä pahastin runneltua esinettä, kun varmaan oli sama lapsi jonka Eeva toivoi kuolemaan, vastasin minä:
— Te olette ajaneet Sigridin ylitse.
Nimi Sigrid vaikutti että, entinen neiti Eeva, nyt rikas vapaaherratar T——, kelmeni: mutta ei muuta, hän otti muutaman setelin ja kurotti ne akallen, joka seisoi vieressäni, sanoen:
— Kait se on lapsenne, ottakaat nämät lääkärin hoidoksi.
— Kiitän nöyrimmästi, armollinen vapaaherratar, sanoi akka, jonka silmät loistivat ahneudesta ja tytyväisyydestä.
— Pikku Sigrid ei ole tuon akan tytär, vaan lastenkodin lapsi, syntynyt kahdeksan vuotta takaperin 1 päivä Toukokuuta.
— Aja! käski vapaaherratar ja vaunut pyörivät pois viedäkseen häntä johonkin loistavaan kylpylaitokseen.
Minä kannoin Sigrid'in kolarin tupaan metsässä, täällä sidon hänen haavansa, jotka eivät olleet vaarallisia, ehkä kepeitä. Minä sanon akalle, jos hän hoiti tyttöä hyvin, niin maksaisin hänelle siitä.
Minä kävin joka päivä pientä lemmikkiäni katsomassa, jonka kärsivällinen ja lempeä luonne syvästi liikutti minua. Itse toimitin hänelle maitoa ja leipää ynnä senlaatuista ruokaa, että hänen piti pian tointumaan; sillä olin päättänyt ottaa hänen pois niiltä ihmisiltä, joidenka hoidettavana hän oli ollut, siitä kun hän otettiin lastenkodista ja jotka menettelivät hänen kanssaan niin pahasti kun mahdollista.
Minä vartosin vaan hänen täydellistä parantumistansa, matkustaakseni tieheni ja viedäkseni hänen kanssani.