"Lupaan sen!" huusi Pavel aivan huumautuneena ja ojensi käsivartensa häntä kohti.
"Kiitos!" kuuli hän vielä sisarensa sanovan. "Kiitos, rakas Pavel!"
Kaikki oli ohitse, tuo valoisa ilmiö kadonnut. Johtajatar oli vienyt
Miladan mukanaan, hän oli yksin.
Kohta sen jälkeen avasi ovenvartijatar oven, ja jäi käsi ovenkahvassa odottamaan. Pavel noudatti hänen äänetöntä kehotustaan, astui etehiseen ja sieltä ulos vapaaseen ilmaan.
XVI.
Pavel asteli hitaasti torin halki, tuon saman, joka kerran oli tehnyt häneen niin valtavan vaikutuksen, mutta jonka ihanuuksia hän ei nyt huomannut. Miladan odottamattoman tapaamisen synnyttämä onnentunne väreili vielä hetken hänen mielessään, mutta väistyi pian toisen, tuskallisen tunteen tieltä, joka täytti hänen sielunsa tuskalla ja katumuksella.
Hänen ei olisi pitänyt totella poislähdön viittausta, niinkuin oli pelokkaassa arkuudessaan tehnyt, vaan sanoa johtajattarelle: "Minua pelottaa sisareni puolesta; ettekö näe että hän menehtyy työstä, rukouksesta ja katumusharjotuksista?" Se olisi ollut hänen velvollisuutensa ja oikeutensa. — Ja kun tuo ajatus oli kerran syntynyt, kypsyi se päätökseksi, Pavel kääntyi takaisin luostariin ja soitti ovikelloa.
Ovea ei avattu, mutta pieneen, ovessa olevaan ristikkoreikään ilmestyi tähystävä silmä ja ovenvartijatar kysyi soittajan asiaa. Hitaasti sanoi Pavel asiansa ja sai vastaukseksi, ettei johtajattaren kanssa saanut nyt puhua. Reijän takana oleva luukku sulkeutui.
Mitä tehdä? Koputtaakko, melutakko, tunkeutua väkivalloin luostariin, antautua alttiiksi vaaralle joutua johtajattaren epäsuosioon?… Ja jos niin kävisi — kuka saisi kärsiä Pavelin teosta, ja kärsisi vielä enemmän kuin olisi tarpeenkaan? — Milada. Sen hän tiesi vallan hyvin, ja jatkoi uudelleen matkaansa.
Kaupungin loppupäässä, aivan sillan luona, oli muuan ravintola ja sen edustalla leveäoksainen niinipuu, joka varjosti paria hentojalkaista pöytää penkkeineen. Pavel istuutui sinne nälkäisenä ja janoisena pyytäen olutta ja ruokaa. Mutta niitä saatuaan hän unohti sekä syömisen että juomisen. Ravintolan pihassa oli vilkasta liikettä. Oli juuri saapunut muutamat vaunut tuoden mukanaan matkustajia, joista kaksi riiteli vilkkaasti ajurin kanssa juomarahoista. Muuan vanha rouva taas kaipasi jotakin tavarataan ja pöyhi muiden matkustajien harmiksi oven luo pystytettyä kapsäkki- ja matkataminevuorta.
Nuo tapaukset herättivät aluksi vain pintapuolisesti Pavelin huomiota, mutta asia muuttui kokonaan, kun hän äkkiä huomasi rakennuksen nurkan luona erään pienen kapsäkin, turkit ja ryhmysauvan. Nuo kolmehan olivat vanhoja tuttuja … varsinkin keppi, joka kerran oli oikein hauskasti hyppinyt hänen selässään!