"Niin juuri, teidän Armonne!… Ja mikä olisikaan tuolle turmeltuneelle pojalle terveellisempää ja kehottavampaa kuin nähdä hyvinkasvatettua sisartaan, nähdä hänen hyvää esimerkkiään, kuulla hänen varotuksiaan?"
"Ehkä", vastasi vanha rouva miettivästi. "Koetetaanhan Jumalan nimessä… Viimeinen keino. Jos tämä pettää, silloin — uskokaa sanani: seuraavasta rikoksestaan hän ei enää suoriudu minun kanssani, vaan saa tekemistä piirioikeuden kanssa."
"Kuuletko mitä hänen Armonsa sanoo?" huusi opettaja ja Pavel mutisi hajamielisesti: "Kyllä". Itse asiassa hän ei kuitenkaan tiennyt oliko enää ylipäätään puhuttu mitään siitä alkaen, kun hänessä oli herätetty toivo Miladansa mahdollisesta jälleennäkemisestä. Hänen vuosikausia kyteneen ikävöimisensä päämaali oli noin äkkiä lähestynyt; hänen kiihkein toivonsa, josta hän oli tuhat kertaa kirvelevin mielin luopunut, täyttyi näin odottamattomalla tavalla. Hänen sydämensä hypähti riemusta; ilonhuuto, jota hän ei enää voinut tukehuttaa, tunkeutui hänen kurkustaan ja kantapäillään pyörähtäen hän virkkoi: "Ja nyt minä menen Miladan luo!"
"Seis!" huusi paroonitar. "Oletko päätön? Noin suoraapäätä ei sentään mennä Miladan luo. Nyt lähdet kotiin ja lauvantaina tulet linnaan saadaksesi kirjeen rouva johtajattarelle. Sen viet sitte sunnuntaina luostariin, jolloin ehkä saat nähdä sisaresi."
"Varmaan! Aivan varmaan saan hänet nähdä, kunhan vaan kerran pääsen sinne!" sanoi Pavel vetäen vaistomaisesti hihansa ylös.
"Älä luota liiaksi itseesi!" huomautti paroonitar. Hän oli väsynyt seisomiseen ja aikoi taasen istuutua entiselle paikalleen. Silloin juoksi Pavel luo, työnsi rouvan nopeasti syrjään ja tempasi nojatuolin kynttiläkruunun alta toiseen paikkaan. "Nyt", huusi hän, "nyt istukaa!"
Vanha rouva oli vähällä kaatua saadessaan levähdyspaikan sijasta sysäyksen. Pelosta huudahtaen tarttui hän mitä syvimmällä kunnioituksella tarjottuun opettajan käsivarteen. Habrecht talutti armollisen rouvan paikoilleen ja pui suuttumuksesta kuohuen nyrkkiä Pavelille.
"Mitä sinä teet? Mikä päähäsi pälkähtikään — lurjus!"
Pavel osotti rauhallisesti kynttiläkruunun kannatusnyöriä:
"Hänhän kuolee, jos tuo nauha katkeaa", sanoi poika.