Virgil huudahti käheästi ja teki kolme ristinmerkkiä peräkkäin:
"Lorua! Paljasta akkaväen lorua!"
"Meidän tyttö ei puhu lorua", vastasi vaimo vakuuttavasti. "Hän tekee niinkuin sanoo."
"Eipä teekkään!"
"Saat sitte nähdä."
"Siitä välitän vähät. Menköön minun puolestani, senkin tolvana!"
"Ja menee. Silloin on yksi tyttöraukka vähemmin maailmassa. Mutta minä olisin hyvilläni, jos vanhus kuolisi aikaisemmin, nyt heti! Niinkauvan kun vielä Peter hänet ottaisi, jos uskaltaisi… Ja kun tyttö hänet kerran saisi! Kunpa vaan saisi!" Vaimo purskahti nauruun. "Silloin se olisi Peter, joka saisi selkäänsä."
Virgil ensin yhtyi hänen äänekkääseen riemuunsa, mutta vaikeni pian, supisti suutaan tekopyhästi ja sanoi syvään huoaten: "Jumala suokoon että arvoisa herra kunnanesimies pian vapautuisi tuskistaan."
"Ehkä hän sen suo", vastasi vaimo raa'alla äänellä. "Ja nyt mene pian poikaa hakemaan."
"Hänpä ei tule."
"Sano että esimies käskee."