"Lähetän pojan tuomaan, se on parempi. Silloin te samalla neuvotte häntä ja sanotte että hänen pitää palata sinne, mihin kuuluu. Tyttö odottakoon tallinoven luona."
Esimies huitoi kiivaasti käsiään: "Yhdeksän aikana. Menkää tiehenne — menkää!"
Virgil ja hänen vaimonsa tottelivat nopeasti, mutta sattuivat ulos tullessaan kohtaamaan Peterin ja lääkärin. Viimemainittu ahdisti laitonta ammattitoveriaan kysyen ankarasti mitä hänellä oli täällä tekemistä. Yhtä epäilevänä ja paljoa tylymmin käski Peter vanhuksien mennä tiehensä. Aviopari astui vaijeten kotiinsa. Mökkiin saavuttuaan riensi vaimo paikalla kirstun luo, kaivoi sieltä esiin likaisen, rääsyihin käärityn rasian, josta otti kaksi pientä pulloa. Toisen kyljessä oli kaupungin apteekin nimilappu päällekirjoituksella "juhannuskukkatippoja". Toisen pullon sisällys oli keltaisenharmaata, pohjalla paksu, valkoinen pohjasako. Tarkkaavasti katseli vaimo pulloa valoa vasten ja alkoi pyöritellä sitä hitaasti sormiensa välissä.
Virgil oli istuutunut penkille. "Mitä sinä teet?" kysyi hän äkkiä,
"Miksi häntä autat? Anna hänen olla!"
"Häntä ei voi kukaan auttaa", vastasi vaimo.
"Hänen täytyy kuolla."
"Täytyy kuolla? — Mitä ajatteletkaan?… Älä sekaannu siihen asiaan."
Vaimo kohautti olkapäitään: "Kolmeneljännes vuotta tai ehkä kokonaisen voi hän vielä elää kituuttaa."
"Kokonaisen?" uudisti Virgil säikähtyneenä, ajatteli hetkisen ja huudahti äkkiä suuttuneena: "Näitkö, miten hänen poikansa meitä kohteli?"
"Pelkää isäänsä — siinä kaikki. Hän voisi antaa meille selkään pelkästä pelosta… Ja tytölle hän myöskin antaa selkään — ja silloin!" Hän pani erittäin suuren painon viimeiselle sanalle vilkuttaen vaaleita kissansilmiään. "Silloin — kun rakkaus sammuu, ja se sammuu pian, semmoisia ovat miehet. Mene tiehesi, sanotaan silloin, ei minulla ole mitään tekemistä sinun kanssasi! Ja tyttö tietää että niin voi käydä, ja silloin hän menee kaivoon."