"Armahda!" huusi hän. "Sinä olet parempi kuin me kaikki muut. Hyvä Pavel, armahda meitä, koska olet niin hyvä… Olemme aina olleet pahoja sinua kohtaan, mutta armahda kuitenkin, armahda vanhaa isääni ja vanhaa äitiäni, armahda minua!"
Hän puristi kasvojansa hänen polviaan vasten, kietoi käsivartensa niiden ympäri ja katsoi häneen rukoilevasti. Pavel kalpeni vielä enemmän kuin tyttö, hänen olentoaan puistatti tuskallinen hyväntuntemus: "Mitä tahdot?" kysyi hän.
"Pavel", vastasi tyttö puristautuen yhä lujemmasti häneen, "pullo, jonka eilen veit sinne, oli vainajan kädessä kun hänet tavattiin kuolleena ja ihmiset sanovat — ja Peterkin sanoo, että siinä on myrkkyä."
"Myrkkyä?" Pavelin mieleen johtui äkkiä yöllinen kohtaus Virgilin kanssa. "Niin, myrkystähän isäsi puhui… Te kyykäärmeensikiöt! Olette aikoneet myrkyttää esimiehen…"
"Niin totta kuin Jumala elää", vakuutti Vinska, "en minä ole tiennyt asiasta mitään… Ja myöskin niin totta kuin Jumala elää, mitään pahaa ei ole tapahtunut… Usko minua. — Esimies on kuollut sairaudestaan, mutta aikaisemmin kuin lääkäri oli arvellut, ja rohdot, jotka hänelle veit, olivat hyviä… Se nähdään kyllä oikeudessa, sillä sinne asia lykätään, Peter tahtoo niin!"
Läähättäen, liikutuksesta aivan suunniltaan, lausui hän nämä sanat, katse jäykästi poikaan kiinnitettynä.
"Jos niin on", vastasi Pavel, "mitä sinä sitte pelkäät?"
"Mitäkö? Etkö tiedä millaisia ihmiset ovat?… Jos äiti joutuu oikeuteen, niin, vaikka hänet julistettaisiin kymmenesti syyttömäksi, niin kuitenkin sanotaan: vapautettu ei ole yhtä kuin viaton… Äiti ei saa joutua oikeuden eteen, Pavel — Pavel!"
Hän toisti valittaen hänen nimeään kaikissa äänilajeissa ja hoikka vartalonsa puristautui käärmeentapaisesti Pavelia vasten. Vastaanponnistellen, täynnä epäilystä ja vihaa ahmi poika häntä silmineen.
"Mitä minä sille voin", mutisi hän.