"Ei mitään."
"Mitä hän teki?"
"Viittasi minulle että antaisin hänelle rohdot."
"Hän on siis tiennyt, että sinun piti hänelle tuoda lääkkeitä?"
Pavel ei vastannut. Hän oli kumartunut eteenkäsin ja kuunteli oven takaa kuuluvia askeleita ja puheen ääntä. Vihdoin ovi avautui ja sisään astui Kohautek niminen santarmi, myöskin "kuumaksisantarmiksi" sanottu, kunnan neuvosmiehet kintereillään.
Huoneessa vallitseva kuumuus lisääntyi äkkiä siihen määrään, kuin jos olisi sisään tuotu tulinen kamiini, ja kaikki tuo kuumuus näytti säteilevän virkaintoa hehkuvasta Kohautekistä. Mutta sisäiset liekit leiskuivat ainoastaan silmistä, ja lämmön määrää osottivat vain pienet hikikarpalot, jotka helmeilivät pitkin nenävartta.
Hän alotti heti virantoimituksen ja ryhtyi alkuvalmistuksiin. Koko mies oli uhkaa täynnä kohdistaessaan kysymyksensä syytettyyn, joka kuitenkin tunsi itsensä santarmin läsnäollessa rauhallisemmaksi ja turvallisemmaksi. Hän luuli olevansa Kohautekin suosiossa siitä asti, kun kerran eräässä lintuvarkaudessa tämä oli häntä epäillyt, vaan myöhemmin huomannut hänet syyttömäksi. Santarmi teki hänelle jokseenkin samat kysymykset kuin jo ennen oli tehty, sai samat vastaukset ja johtui lopulta tuohon asian himmeään puoleen, itse rikosesineeseen, "pulloon". Siitä piti pojan nyt antaa lausuntonsa. Hänen täytyi! Kohautek teki kaiken voitavansa saadakseen hänet tunnustamaan; hän kyseli, rohkaisi ja varotti vaarasta, johon Pavel heittäytyi itsepäisellä vaikenemisellaan. Kaikki turhaa. Poika katsoi häneen miltei luottavaisesti ja pysyi kuurona sekä hänen että papin varotuksille, samoinkuin Habrechtin rukoileville pyynnöille, kuunnellen välinpitämättömästi haukkumasanoja, joita Peter ja hänen henkiheimolaisensa hänelle syytivät.
Viimein hän vaikeni kokonaan ja talonpojat pitivät sitä varmimpana syyllisyyden todistuksena. Peter sylkäsi hänen eteensä:
"Hänen täytyy rikosoikeuteen! Hän on myrkyttänyt isäni."
"Juhannuskukkatipoilla!" hymähti tohtori, otti pullon taskustaan ja ojensi sen seuran järkevimmän, Antonin haisteltavaksi.