Seppä haisteli, kohautti olkapäitään ja sanoi: "Niin, niin — juhannuskukkatipoilta se kyllä haisee — mutta…"
"No? — Mutta?"
"Mutta mitä se on, sitä ei voi tietää." Opettaja, joka vapisi liikutuksesta ja mutisi alituiseen itsekseen: "Järkevyyttä, järkevyyttä, olkaa rauhalliset hermoni!" sanoi nyt: "Mitä arvelette, jos tämä olisi myrkkyä, joisinkohan minä sitä? Katsokaa! Minä juon!" Hän pyysi tohtorilta pullon ja joi siitä siemauksen: "Niinkuin näette, olen juonut ja olen täysin terve, nyt niinkuin vielä huomennakin."
Talonpojat hiukan hätkähtivät, vilkuivat syrjäsilmällä opettajaan, astuivat toisiaan lähemmäksi ja kuiskailivat keskenään.
"Mitä teillä on mielessä? Mitä kuiskailette?" kysyi Habrecht.
Barosch huokasi, pudisti päätään ja väänteli leveää, hymyilevää suutaan. "Niin", sanoi hän lopulta, "eihän se ole mikään ihme — ei kai siinä enää ole mitään myrkkyä."
"Kuinka niin? Pullo on sama ja siinä on samaa ainetta kuin ennenkin, ainoastaan hiukan vähemmin."
"Mutta myrkky on siitä jo juotu, sen on esimies niellyt ensi siemauksella… Myrkky on keveämpää ja pysyy pinnalla."
"Pysyy pinnalla!" rähisi Peter ja opettaja hytkähteli vihasta ja harmista.
"Kuuletteko, kuuletteko!" huusi hän kirkkoherralle. Hengellinen säilytti tasapainonsa ja välinpitämättömyytensä ja vastasi Habrechtin huudahdukseen ainoastaan surkuttelevalla kädenliikkeellä. Santarmi seisoi liikkumattomana yhä kuumuutta säteillen, mutta tohtori kadotti kärsivällisyytensä. Hän, jota tavallisesti sanottiin niin harvasanaiseksi, kuin olisi jokainen sana maksanut hänelle guldenin, puhkesi puhumaan: