Virgilova näki vielä toisen lapsenlapsensa kuoleman, mutta pian sen jälkeen tuli hänenkin viimeinen hetkensä, kovan, kauhistavan kuolonkamppauksen jälkeen.
Pappi ei saattanut poistua hetkeksikään hänen vuoteensa äärestä; vielä maailmasta erotessaan hän halusi siunauksia ja esirukouksia, ja sammuneissa silmissään kuvastui kysymys: onko minulle annettu anteeksi?
Pavel kuunteli välinpitämättömästi tietoa hänen kuolemastaan ja jäi kylmäksi Virgilin valituksille. Ainoa lohdutus, minkä hän puolestaan antoi leskelle, kuului: "Pieni vahinko", jolloin Virgil keskeytti surunpurkauksensa, katsoi silmiään räpyttäen Paveliin ja kysyi puoleksi vakuutettuna: "Niinkö arvelet?"
Tämä sattui syyskesällä ja ensimäisenä sunnuntaina sen jälkeen kutsui kirkkoherra Pavelin luokseen.
Hän meni heti jumalanpalveluksen päätyttyä. Hengen mies istui puutarhansa penkillä kauniin päärynäpuun alla, jonka hedelmät jo alkoivat käydä kullanvärisiksi. Hän oli vaipunut sanomalehden lukemiseen, Pavel seisoi hetkisen paikoillaan, uskaltamatta puhutella kirkkoherraa ennenkuin tämä nosti pienet, kalpeat, leveälierisen olkihatun varjostamat kasvonsa ja jonkun verran hidastellen sanoi: "Sinulle on tehty vääryyttä". Hänen katseensa liukui Pavelin ohi kauvas etäisyyteen. "Sinä et ole syypää esimiehen kuolemaan."
"En suinkaan", sanoi Pavel, "mutta kuitenkin lapset juoksevat jälessäni huutaen: myrkynvalmistaja!… Pyytäisin että herra kirkkoherra kieltäisi heitä huutamasta jälkeeni."
"Luuletko heidän tekevän sitä minun luvallani?" kysyi pappi närkästyneesti.
"Ja vanhemmat henkilöt ovat samanlaisia", jatkoi Pavel. "Kolme kertaa olen istuttanut nummelleni pieniä kuusia, mitään muuta ei siellä kuitenkaan kasva. Kolme kertaa he ovat ne repineet maasta ylös. He sanovat: sinun mökkisi pitää olla vapaana, sinun mökkiisi tahdomme katsella joka puolelta, tahdomme tietää mitä sinä mökissäsi teet."
Kirkkoherra yskähti: "Hm, hm… Se johtuu siitä, että sinulla on niin huono maine. Sinun täytyy koettaa parantaa mainettasi."
Pavel mutisi: "Minulla on oikeuden päätös".