"Siitä ei ole mitään hyötyä, ellei ihmiset sitä usko", sanoi hengellinen. "Uskosta kaikki riippuu, niin suuressa kuin pienessä. Ikuiseksi autuudeksesi sinun täytyy uskoa Jumalaan, maallinen onnesi vaatii että ihmiset uskovat sinua."
"Se olisi varmaankin hyvä se."
"Tarkotat että olisi hyvä, jos voisit tuon luottamuksen itsellesi voittaa, niinkö?"
"Niin."
"Siis pyri siihen! Sinä olet jo alkanut vaeltaa parempaa tietä ja sinun täytyy pyrkiä sillä tiellä yhä eteenpäin. Ilman tukea se kuitenkaan tuskin käy päinsä, sellaista tulet vielä kauvan kaipaamaan. Tähän saakka oli opettaja sinun tukenasi … vaan kauvan hän ei enää voine sitä olla."
"Miten? Minkätähden? — Miksei enää kauvan?"
"Siksi, että hänet siirretään toiseen kouluun."
"Siirretään?" huudahti Pavel hämmästyneenä.
"Luultavasti."
Kirkkoherra katsoi häneen hetkisen tiukasti, ja sanoi sitte: "Enemmän kuin luultavasti — aivan varmasti. Mieti asiaa ja ajattele kenen puoleen voit kääntyä, kun opettaja lähtee, kenelle silloin voit sanoa: pyydän että te otatte minut suojaanne."