Sali, johon he astuivat, oli suuri ja valoisa. Maljakoissa tuoksuvat kukat, rehevä kasvisryhmä huoneen perällä ja punertavan harsokankaan peittämät taulut kiinnittivät ensimmäiseksi Kyllikin huomiota. Nekin muistuttivat sitä kotia, jota hän oli saanut sanoa omakseen ja joka hänen mieleensä oli jättänyt pyhän, haihtumattoman jäljen.
Mutta kuva entisyydestä särkyi, kun salin takana olevasta huoneesta tulla sipsutti pieni tylleröinen, iloisen näköinen nainen.
— Tässä on vaimoni ja tässä Vaaramäen uusi opettajatar, esitteli rovasti. Ja niin vastustamaton oli vanhan valkopartaisen rovastin Ja hänen iloisen pikku vaimonsa ystävällisyys, että Kyllikki pian unohti mielipahan, jota hän hetkeksi oli tuntenut, kun yhtäläisyys entisyyden kanssa särkyi.
Salista siirryttiin hetken kuluttua ruokasaliin, jonne rovastinna kutsui kahvipöydän ääreen. Puhuttiin ensin koulua koskevista asioista, sitten rovasti rupesi kertomaan paikkakunnan oloista.
Vaaramäen koulu oli etäällä kirkolta. Ja pappilakin oli jäänyt kirkonkylästä kuin takahankaan. Se oli siitä syystä mukava levähdyspaikka matkalla Vaaramäeltä kirkolle. Asutus pitäjässä oli erittäin harvaa. Seurapiiri oli siitä syystä laajalle ulottuva. Ja ystävällisille seuratavoille panivat Suopohjalaiset paljon arvoa.
Rovastin puhellessa tarkkasi rovastinna äidillisiä huomioita tehden Kyllikkiä. Tuollainen nuori, elämänhaluinen tyttö piti tietysti seurustelusta ja vilkkaasta elämästä. Mutta hän tuntui samalla niin välittömältä, niin lapsellisen suoralta ja luonnolliselta, että rovastinnan yhtäkkiä kävi sääli häntä.
— Kirkonkyläläisistä, — pisti rovastinna miehensä puheen väliin, — tahtoisin erityisesti suositella teille opettaja Siivosen perhettä. Rouva Siivonen on älykäs ihminen ja hänen miehensä samoin. He ovat molemmat erinomaisen kunnon ihmisiä.
— Eikös sitten kaikki täälläpäin ole sitä? — Rovasti vilkutti veitikkamaisesti silmää vaimolleen. — Eikös kaikki?
Kyllikki nauroi. — Minä päätän rovastin puheista, että
Suopohjalaisilla on jonkun verran pikkukaupunkilaisten heikkouksia.
Kyläilylle, kohteliaisuuksille ja kaikenlaisille pikku asioille
annetaan paljon arvoa.
— Ai, ai, ai! — Rovasti pudisti sormea. — Vai on tämä meidän uusi opettajamme sellainen, joka ymmärtää sitäkin mitä ei sanota.