— Aukusti Ask! — Rovasti ponnahti pystyyn tuoliltaan ja kiiruhti kädet ojennettuina Kyllikkiä kohden.
— Oletteko te Aukustin kasvatti, — se sama, josta hän kirjoitti meille vähää ennen kuolemaansa?
Rovastinna hätääntyi. Hänkin muisti kirjeen, jossa rovasti Ask oli kertonut kasvatistaan ja halustaan testamentillaan auttaa häntä eteenpäin. Mutta ihmisten ilkeämieliset selitykset panivat rovastin epäilemään. Siksi hän tahtoi kuulla ystävänsä mieltä.
— Niin, niin jos te kaipasitte häntä, niin kyllä mekin, kiiruhti rovastinna selittämään. Ja rovasti innostui kertomaan ylioppilasajoista, jolloin he Aukustin kanssa olivat asuneet yhdessä pienessä ullakkohuone-pahaisessa Helsingin laitaosissa.
Rovasti oli niin innostunut muistoistansa, ettei huomannut Kyllikin pari kertaa yrittävän lähtöä. Rovastinnan täytyi huomauttaa häntä siitä.
Evästettynä sydämellisillä kutsuilla pian palata uudelleen Kyllikki vihdoin lähti. Ajatukset askartelivat iloisesti odottavassa työssä ja mieli oli lämminnyt pappilalaisten ystävällisyydestä. Mutta siellä käynti oli myöskin painanut pistävän okaan hänen sisimpäänsä. Rovasti oli heti alussa kertonut kuka oli toisena opettajana Vaaramäellä. Koulu oli ennen ollut pieni sekä rakennukseltaan että oppilaslukuun nähden, mutta rautatien jouduttua tälle kulmalle olivat olot muuttuneet. Koulun miesopettajan lisäksi valittiin sen johdosta opettajatar kouluun. Mutta senjälkeen kun Kyllikki jo oli tullut valituksi, oli opettaja saanut kutsun kotipitäjäänsä, ja kun eräs kaksi vuotta pitäjässä palvellut apuopettajatar samoihin aikoihin joutui vapaaksi, siirrettiin hänet Vaaramäelle. Täten oli siellä nyt kaksi naisopettajaa. Ja se toinen oli — Hilma Heponen, sama Hilma, joka oli ollut seminaarin ylimmällä luokalla Kyllikin tullessa ensimmäiselle ja joka ikipäiviksi oli käynyt katkeraksi Kyllikille.
Muutamat pikkuavaimet Kyllikin taskussa helisivät iloisesti: oma koti, oma koulu. Iso avain jyskytti totisesti: Hilma, Hilma, Hilma.
Iloinen työ-into ja omituinen ahdistava tunne taistelivat keskenään
Kyllikin sisimmässä.
Tie teki samassa mutkan. Oikealle avautui Vaaramäen tie, vasemmalle tie kirkonkylään. Kyllikki kääntyi vasempaan. Hän tahtoi saada puhutella toisia paikkakunnalla toimivia opettajia. Ja hän muisti rovastinnan sanat.
* * * * *