Tuli hulmahti samalla ilmiliekkiin. Kyllikki pani kannen kattilan päälle, asetti voita ja leipää pöydälle ja otti lampun mennäkseen omaan huoneeseensa. Mutta avatessaan oven hän hätkähti ja astui askeleen taaksepäin. Vastakkaisella seinällä hän näki omituisen varjokuvan. Se oli kuin hänen oma kuvansa. Mutta hän oli pitkä, laiha, musta huntu ympärillään ja hän kulki kumarassa kuin raskaan taakan painamana.
Hän asetti lampun pöydälle ja loi pikaisen katseen ympäri huoneen. Sitte hän kävi katsomassa olivatko ovet lukossa. Hän ei yleensä ollut arka. Mutta yksin asuvan täytyi olla varovainen.
Tehtyään kierroksen huoneessa Kyllikki palasi keittiöön. Mutta hän ei saanut syödyksi. Hänellä oli yhä seinällä näkemänsä kuva silmäin edessä.
Vasta kun hän korjattuaan ruuat pois pääsi koulusaliin soittokoneen ääreen, alkoi pahantuntemus vähitellen haihtua.
Hän lauloi laulun toisensa jälkeen, ensin hyräillen hiljaa ja varovasti, miltei arkaillen, sitten yhä voimakkaammin ja raikkaammin, yhä enemmän iloa ja toivoa uhkuvana.
Hän tunsi jälleen olevansa se Kyllikki, jolla oli oma koti ja oma koulu ja joka koko voimallaan kurottautui kohti tulevaisuutta ja onnea.
Suvisuojan neiti.
Hänen nimensä oli Linda Alm. Mutta häntä kutsuttiin yleisesti
Suvisuojan neidiksi.
Hän oli muuttanut paikkakunnalle kenenkään tietämättä mistä hän oikeastaan tuli. Hän ei tuntenut ketään, eikä kukaan häntä. Käydessään ensi kertaa katsomassa seutua hän mielistyi Suvisuojan huvilaan, teki siitä kauniin talvisin asuttavan kodin ja liitti siihen maata niin paljon, että siitä tuli erinomainen pikkutila. Kaupat tehdessään hän maksoi käteisesti ja tinkimättä. Siitä hän sai varakkaan nimen. Ja sen nimen hän sai pitää.
Jokainen työhön pystyvä otti mielellään työtä Suvisuojassa. Siellä maksettiin runsaat päiväpalkat ja ruoka oli hyvää. Alussa yritti kuka hyvänsä sinne. Mutta neiti teki siitä pian lopun. Hän osasi itse kaikkea. Mutta hän ei puhunut siitä. Se tuli tietoon vasta hänen korjatessaan kelvotonta työtä. Kirvesmies, joka vähän sen jälkeen, kun neiti itse oli muuttanut Suvisuojaan, oli tullut tekemään korjauksia tuvan puolella, joutui ymmälle neidin tarkastaessa hänen työtään. Ovi oli vino ja portaat korjattu sellaisiksi, että vesi sateella jäi niihin kuin säiliöön.