— Kas vaan, täällä on vieraita! Tervetuloa, tervetuloa paikkakunnalle! — Vieras kätteli Kyllikkiä, samalla kun katse kiersi huonetta pitkin kuin pannen uuden opettajan varallisuussuhteet vaa'alle. Sitten hän esitti itsensä asioitsija Holpan rouvana. Hän oli ohi ajaessaan päättänyt pistäytyä tervehtimään uutta opettajaa. Tiesihän sen miltä mahtoi tuntua oudoissa oloissa. Ja kun pikkukoulu huomenna alkoi, teki siitäkin syystä mieli tutustua opettajaan. Hänelläkin oli yksi kouluun tuotava.
— Tulitte ehkä katsomaan uskaltaako lähettää lasta tänne! —
Kyllikki nauroi.
Sandra Holppa suori leveillä kotitekoisilla pitseillä koristettua liivin etumusta, samalla kuin hän salavihkaa vilkaisi Kyllikkiin. Hän ei ollut oikein varma siitä, mihin sanottu tähtäsi.
— Nähkääs — kun on äiti — ja äidin tunteet. — Minun
Kaarlollanikin on ehdot.
— Käykö hän kansakoulua?
— Olisi pitänyt päästä neljännelle luokalle. Mutta entinen opettaja oli tiukka mies. Hän antoi semmoiset numerot, että kesällä piti lukea. Ei muuten lasketa luokalta, niin hän sanoi. Mutta eihän ne pojat kesällä malta.
— Sillähän se korjautuu, että hän jää kolmannelle luokalle vielä täksi vuodeksi.
Suvisuojan neiti yskähti kuivasti ja Sandra sävähti punaiseksi. — Mokomakin, sihautti hän ajatuksissaan. Pitikö häntä hyvitellä herkuilla noin niinkuin Suvisuojan neiti, joka vaikka ei muuten kylässä käynyt jo oli ennättänyt tänne.
— Ei neiti ole ennättänyt käydä meillä, Sandra sanoi kääntyen
Kyllikistä Suvisuojan neitiin.
— Harvoinhan minä kylässä käynkin. Suvisuojan neiti nousi tehden lähtöä. Ja Sandra seurasi esimerkkiä. Hänen hevosensa oli nuori eikä malttanut kauvan odottaa ja hänen piti vielä pistäytyä toisellakin puolella.