Sandra tiesi kertoa että morsiamella oli kirstut täynnä kapioita ja että sulhasella oli virka. Häät olivat siis tulossa. Ja ne tulisivat suuret ja komeat, talon arvon mukaiset. Paikkakuntalaistenkin pitäisi ajoissa ajatella mitä heidän sopisi tehdä juhlan kunniaksi. Laulua ainakin olisi hankittava ja hyvää.
— Jo minä Siirille lupailinkin, että kyllä hommaan.
— Vai hommaat! — Martta Siivosen katse sipaisi ohimennen Sandraa. Sanat lausuttiin yksikantaan ja painolla. Pieni pilkallinen hymy väräytti Martan suupieliä.
Sandra ymmärsi koskettaneensa arkaan kohtaan. — Tietäähän sen jokainen kuka meillä laulua hommaa, hän kiiruhti selvittämään. — Mutta siinä minä missä muutkin, — jollei nyt syrjään sysätä, kun paikkakunnalle on tullut uudet ja ihmeelliset kyvyt.
Martta Siivonen laski ompeluksen kädestään. Hänen älykkäät, harmaanvihertävät silmänsä tähtäytyivät terävinä kuin naskalit Sandraan. — Jos tarkoitat neiti Vaarantausta, niin saattaa tässä monikin käydä tarpeettomaksi. Se tyttö laulaa kerrassaan ihanasti. Eemeli jo sanoi, että kyllä nyt kelpaa laulua johtaa.
Amalia Ruusurinta, joka huomasi yhteentörmäyksen olevan tulossa, kiiruhti selittämään että uutta opettajaa ei tietenkään kutsuttaisi häihin, hänhän vasta oli muuttanut paikkakunnalle. Mutta Martta Siivonen kertoi, että Metsämaalaiset heillä olivat tutustuneet uuteen opettajaan ja kovin ihastuneet häneen. He olivat kehoittaneet häntä pian tulemaan Metsämaahan, jonka johdosta Eemeli oli päättänyt ajelluttaa neiti Vaarantausta sinne.
Sandra loi merkitsevän katseen Hilmaan. Tumma puna kohosi tämän kasvoille ja hän painoi päänsä syvemmälle kuin ompelustaan tarkastaakseen.
Samassa ovi avautui ja Kyllikki Vaarantausta astui saliin.
Syntyi hieman hämminkiä. Muutamat joukossa katsoivat säikähtyneinä toinen toiseensa, ja emäntä kiiruhti hätäisen ystävällisesti toivottamaan vierasta tervetulleeksi. Linnalassa oli jo miltei paheksittu sitä, ettei opettaja ennen ollut käynyt.
Ja nytkin hän tuli näin myöhään, vaikka koululla tänä päivänä oli lupa.