Amalia Ruusurinta oli nyt saanut tarjouksensa kuntoon ja rupesi vaatimaan vieraitaan saliin. Rovastinna oli äskettäin kehoittanut seuralaisia ahkeraan työhön. Odotettiin ankaraa talvea. Ja kalliin ajan johdosta oli puutettakin paljon.
— Mene sinä, joka olet emäntä, toimitteli Sandra. — Kyllä mekin kohta tulemme. — Hän veti Hilmaa käsipuolesta keittiön viereiseen huoneeseen ja suhautti hänelle salavihkaa korvaan:
— Tiedätkös, Martta Siivonen meinaa varmaan sitä Eemelilleen?
— Kyllikkiäkö? Eemeli on totisesti liian hyvä —
— Sh, sh! — Mennään nyt! — Sandra avasi oven saliin, purjehti sisään ja loi kynnykseltä nopean katseen huonetta pitkin.
Rovastinna istui tavanmukaisella paikallaan sohvan nurkassa. Toisessa nurkassa istui Martta Siivonen, jota kunnioitettiin paikkakunnan vanhimpana opettajattarena ja vanhimman opettajan vaimona. Vähän matkan päässä istui rovasti keinutuolissa. Hän jutteli iloisesti muutamien nuorten talontyttärien kanssa. Mistä he puhelivat oli mahdoton kuulla, sillä pastorska Saha, joka istui huoneen toisella puolella emäntäparven keskellä, puhui vilkkaasti ja kovaäänisesti. Hän puhui säästäväisyydestä. Se oli puoli, jota kasvatuksessa kokonaan laiminlyötiin.
Pastorska Saha käytti aina lyhyitä, täsmällisiä lauseita. Hän oli entinen opettajatar. Joskin hän naimisiin mennessään oli eronnut opettajatoimestaan, oli hän selvillä siitä, että hänen kasvattajatehtävänsä hänen uudessa asemassaan oli tullut entistä laajakantoisemmaksi. Sentähden hän käytti tilaisuuksia hyväkseen.
Sandra Holppa väistyi kunnioittavasti huoneen toiselle puolelle. Hän tunsi epämieluisella tavalla jonkinmoista puutetta tietopuolisessa kasvatuksessaan aina, kun pastorska tai Martta Siivonen pohtivat kasvatusopillisia kysymyksiä.
Lahtelan emännän vieressä oli tyhjä tuoli. Sandra otti sen haltuunsa, ja sai samassa kun istuutui kerrotuksi Metsämaan Siirin kihlauksesta.
— Vai kihloissa! — Viesti vieri eteenpäin salaman nopeudella, ja kohta oli sekä kihlaus että kihlautuneet yleisen arvostelun alaisena.