Kun hän ojensi kätensä avatakseen oven, vetäistiin se sisältäpäin äkkiä auki. Häneltä pääsi ilonhuudahdus. Sitten purkautuivat kuukausien kuluessa kerääntyneet kyyneleet ystävän sylissä.
* * * * *
Aune Kanerva askarteli yksin iltahämärissä Kyllikin keittiössä. Oli pääsiäispäivän aatto. Ystävät olivat aikaisemmin iloinneet illasta, jonka hiljaisuudessa saisivat viettää yhdessä, mutta heidän syödessään päivällistä oli pikku Anni hengästyneenä ja silmät itkusta turvonneena tullut juosten kotoaan. Hän tuli opettajaa hakemaan. Silja teki lähtöä.
Häthätää viskasi Kyllikki takin päälleen, pyysi Aunea pitämään huolta kodista ja lähti sitten juoksujalkaa Annin matkassa. Mutta siitä oli jo neljättä tuntia eikä Kyllikkiä vielä kuulunut kotiin.
Aune haki puita keittiöstä ja teki valkeata kamarin uuniin. Oltiin huhtikuun puolivälissä ja maa oli jo paikoittain sulana, mutta ilmat olivat olleet kylmiä ja jäädyttävä viima puhalteli.
Kunpa vain Kyllikki ei vilustuisi! Hän oli niin kovin heikko nykyään, ja kiireessä hän oli ottanut vain vähän vaatetta päälleen.
Ja kunpa Erkki pian joko tulisi tai kirjoittaisi! Kyllikin ja hänen välinsä olivat ensin saatavat selviksi, sitten totuus tulisi ilmi muissakin asioissa. Ja pian kai tuo tärkein kohta selviäisikin. Aune oli vakuutettu siitä, sillä jo ensimmäisenä päivänä Vaaramäellä hän oli kirjoittanut Erkille. Aune vilkaisi uudelleen pihalle nähdäkseen, eikö Kyllikkiä jo kuulunut. Silloin hän huomasi hienon vieraan neidin astuvan portista sisään. — Suvisuojan neiti — iski Aunen mieleen.
Hän kiiruhti etehiseen, kertoi missä Kyllikki oli ja tiedusteli oliko vieraalla asiaa, jota hän, Kyllikin ystävä, voisi toimittaa.
Suvisuojan neiti ihastui. Hän puristi kaksin käsin Aunen kättä. Oli todella aika ystävän tulla tähän taloon. Täällä sellaista tarvittiin.
— Eikö neiti käy sisään? — Aune kääntyi kutsuvasti vierashuoneeseen päin. Mutta Suvisuojan neiti pudisti päätään. Hän oli vain tullut tuomaan pientä pääsiäiskakkua, jonka hän itse oli leiponut. Ja sitten hän tahtoi saada sanotuksi Kyllikille, että kyllä tällä oli ystäviä, joskin he pysyttelivät poissa juuri siksi että olivat ystäviä. Sydän entistä keveämpänä Aune saattoi vieraansa portille. Sitten hän itse kääntyi sinne päin, mistä odotti Kyllikkiä tulevaksi.