Hän laski lehden kädestään ja rupesi riisuutumaan.
11.
Pitkällisten sateitten jälkeen oli lokakuu päättänyt näyttää ihmisille kirkasta ilmaa ja päivänpaistetta. Taivas selkeni, tuuli kuivasi tiet ja metsä, joskin jo paikka paikoin riisuttuna, loisti iloisesti syksyn kirkkaissa väreissä.
Oskar Malm vilkaisi Röllerin tiskin takaa kadun toiselle puolelle. Hän oli säännöllisesti ruvennut pitämään rouva Sarsin porttia silmällä. Tuntui siltä kuin hänellä olisi ollut siihen sekä oikeuksia että velvollisuuksia.
Liisan ja hänen suhteensa oli viime aikoina tuntuvasti muuttunut. Siinä ei enää ollut mitään nousua ja laskua, ei äkillistä annetun takaisinottamista. Se oli tasaista, tyyntä ja toverillista. — Toverillista ystävyyttä, määritteli Malm itsekseen. Ja sitä tehdessään hän tunsi sisäistä tyydytystä. Sillä kun mies suhteessaan naiseen, jota hän vuosikausien kuluessa osaksi tietoisesti, osaksi tietämättään on sekä ihaillut että rakastanut, pääsee edes ulkonaisesti tällaiselle kannalle, on hän todella saavuttanut suuren voiton, voiton itsestään ja voiton ehkä totaaliakin. Ainakin oli sellainen nainen kuin Liisa ensin voitettava ystäväksi, jos mieli joskus voittaa enemmän.
Malmin otsa meni samassa pilveen. Hänen täytyi ensin voittaa Liisa ystäväkseen, mutta oliko sanottu, ettei toinen — — —
Ajatus kääntyi Bernt Silversköldiin.
Olisikohan se uutinen, joka kohta Liisan Malmilla olon jälkeen oli ollut sanomissa, jollain tavoin vaikuttanut Liisan muuttuneeseen käytökseen? Malm ei ennen ollut tullut sitä ajatelleeksi. Silversköld oli jo siksi monta vuotta ollut poissa näkyvistä, että hän oli unohtanut pelkonsa. Hän oli pannut Liisan muutoksen kokonaan Liisan silloisen säikähdyksen, hänen heilläkäyntinsä ja oman suoruutensa laskuun. Mutta jos sittenkin — —?
Samassa hän näki Liisan rouva Sarsin pihalta tulevan kadulle ja siitä kääntyvän vasemmalle johtavalle tielle.
Olisikohan Liisa ehkä menossa heille? - Äiti-muori oli viime aikoina vähän sairastellut ja Liisa oli sen johdosta silloin tällöin pistäytynyt katsomaan. Kiire hänellä aina oli tullessaan ja täyden päivän aikana hän tuli. Tuskin hän enää uskaltaisikaan sille suunnalle muulloin. Mutta juuri tällaisena kirkkaana syksypäivänä — — —