Oli aivan kuin tahalla olisivat jättäneet hänet näin avuttomaksi. Salmiska ei tullut vaikka oli luvannut. Ja Amalia nukkui kuin viimeistä untaan.
Vanha rouva otti pöydällä olevan tulitikkulaatikon ja koetti sillä nakuttaa pöytään.
Silloin kävi väristys koko hänen ruumiinsa läpi. Tuntui aivan siltä, että hän ei nakutakaan itse. Se on viikatemies. Tämä ei odota enää. Nyt on oltava valmis lähtöön.
Eikä hän ole.
Kuka auttaa? Kuka opastaa?
Suuret hikihelmet nousivat taas otsalle.
Kun saisikin papin. Kun ei olisi pakko tulla yksin toimeen.
— Isä meidän, — hän alkoi.
Isä, niin isä, kun siinä mielessä vain voisi lähteä! Ei siitä syystä, että isätön lapsi on saanut kasvatusta, eikä muunkaan tehdyn hyväntyön tähden. Enemmän taisi olla laiminlyöntiä kuin tehtyä. Kova ja raharakas oli sydän ollut. Jumalan edessä tilillä tulikin mieleen enemmän kuin olisi muistanut sanoa papille.
Mutta jos kuitenkin uskaltaisi — sentähden, että Hän on hyvä ja rakastaa — —