Ajatus oli hykertänyt hänen sydäntään. Vanha sairas ihminen sellainen kuin hän tarvitsi toki paremmin rahaa kuin nuoret ja terveet. Ja hänhän sitäpaitsi oli läheisin ja luonnollisin perillinen.
Silloin yöllä oli tullut vähän niinkuin paha olla, että jos sisar hyvinkin nyt huutaa ja on avun tarpeessa. Kuinka hän sitten saa rauhaa omaltatunnoltaan, kun ei ole tahtonut auttaa kuolevaa. Mutta kun hän koetti vähän niinkuin kuulostaa, ei kuulunut mitään. Untahan hän vain oli nähnyt, pahaa unta. Ja kun hän sitten oli nähnyt Emman suuressa pelossa lasittuneen katseen, oli sekin käynyt tunnolle. Hän oli aina ollut sellainen turhan tarkka ja helläluontoinen ihminen, ihan nuoresta asti.
Hän näki sen nyt siitäkin, että monet asiat ihan loukkasivat häntä Emman puolesta. Sekin ettei Liisa hommannut itselleen eikä lapsille kunnollisia suruvaatteita. Lapset saivat olla siinä missä olivat olleetkin, itselleen Liisa vain osti pienen kaistaleen halvinta suruharsoa etumukseksi vanhaan mustaan leninkiin.
— Että voitkin. — Amalia sanoi sen suoraan. — Hän teki sinusta ihmisen ja kulutti hyväksesi enemmän kuin moni oman lapsensa hyväksi.
— Minä en sure vaatteilla. — Se sanottiin lyhyesti ja jyrkästi. — Liisa oli muutenkin jäykkä ja luolaskematon, — näihin aikoihin suuremmassa määrässä kuin koskaan ennen. Ihan kuin jo olisi kadehtinut sitä perintöä.
— Totta kai sinä tuot lapset haudalle, — huolehti Amalia. Hän tunsi pyhäksi velvollisuudekseen valvoa sisaren muiston kunnioittamista.
— En minä voi ottaa niitä poloisia paleltumaan tähän pakkaseen.
Suoraan sanoen ei tytöillä ole vaatteitakaan.
Jokin Amalian sisimmässä tuntui kummasti vavahtavan. Hän katsoi kiireisesti ulos ikkunasta. — Onko teillä asiat niin huonosti, kysäsi hän samassa.
— On. Se, joka on silmin korvin velassa, ei liiku omillaan. Sellaisella ei ole oikeutta hankkia itselleen muuta kuin tuiki tarpeellista. Tytöt eivät vielä käy koulua. He voivat siitä syystä tulla toimeen vähillä.
— Mutta pikku Oskar? Hän muistaa Emmaa. Liisa ei vastannut mitään ja se harmitti taas Amaliaa. Liisa tietysti ajatteli poikaa, joka oli sellainen arka ja herkkämielinen lapsi, — ei sietänyt mielenliikutusta, ei kylmettymistä, ei kerrassaan mitään.