Mutta Liisalle oli elämä jokapäiväistä taistelua tappavan ikävää harmautta vastaan. Joka aamu vaati uutta rohkeutta. Uusi päivä oli uusi taakka, joka oli kannettava päähän asti. Ja kun ilta tuli vapauttajana, todisti sen tuoma helpotuskin taakan raskaudesta.
Liisa katkaisi rihmansäikeen, tarkasti korjaamaansa puseroa ja rupesi sitten kiireesti pukeutumaan. Sitä tehdessään hyräili hän hiljaa:
"Kukka liittyvi kukkahan.
Rukka liittyvi rukkahan,
Minnekä liityn mä Mirjam rukka,
Missä on Mirjamin kukka?"
Bernt oli ja pysyisi poissa. Viikoista muodostuisi kuukausia, kuukausista vuosia, vuosista ehkä vuoskymmeniä. Kotiolot muodostuisivat tietysti entistä harmaammiksi. Yhdessäolo oli nyt jo kuin raskaan kuorman eteenpäin hilaamista. Raskaammaksi se yhä kuluvien vuosien vaikutuksesta tulisi. Kuinka hän jaksaisi odottaa, odottaa rohkeasti?
Hän vilkaisi läheiseen peiliin, näki otsansa laskoksissa ja polkasi jalkaa itselleen. Oli miten oli, mikä oli kannettava, oli kannettava reippaasti.
Hän livahti äänettömästi etehiseen, siitä pihalle ja kääntyi sitten ripein askelin kulkemaan rantakatua pitkin. Lähetessään pientä vanhanaikuista nurkkataloa, näki hän naisen pään, joka avoimesta ikkunasta kurkisti kadulle päin. Hän hymähti ja joudutti askeleitaan.
Tutustuminen Elna Rönnströmiin oli tullut yhtä odottamattomana kuin virkistävänä valonpilkahduksena hänen arkisen ikävään elämäänsä. Pikkukaupungin asukkaat eivät yleensä olleet erittäin mielenkiintoista väkeä. Eikä hänellä itsellään ollut kykyä enemmän kuin haluakaan miellyttää niitä, joista hän ei omasta puolestaan välittänyt. Hänen seurapiirinsä oli siitä syystä pysynyt pienenä, seuraa kaipaavan kasvatusäidin mielipahaksi.
— Vihdoinkin! — Nuori nainen tuli avopäin juosten pihalle, tarttui Liisan molempiin käsiin ja veti hänet muassaan sisälle. — Minä olin jo tulla aivan kärsimättömäksi.
— Hyvänen aika, odotitteko?
— Odotin. — Toinen nauroi suin ja silmin. — Minä olin päättänyt ajatusteni voimalla saada teidät tulemaan tänne luokseni. Nähkääs, minulla on selvät tuntemukset ihmisistä, enkä minä koskaan vastusta niitä, vaan päinvastoin. Heti kun tutustuin teihin kursseilla päätin hieroa tuttavuutta. Mutta nyt odottaessani luulin jo epäonnistuneeni. Te viivyitte kovin.