— Te ette ole kävelemässä neiti Rönnströmin kanssa? — Malm laskeutui muutamia portaita alemmaksi punniten mielessään, uskaltaisiko jatkaa keskustelua lähemmältä, koska Liisa-neiti itse oli pannut sen alkuun.
— Nähtävästi en. — Liisa yhä nauroi. — Laitan tätä huonetta kuntoon sen uudelle asukkaalle.
Malmin oli mahdoton jättää asiaa tähän. Sehän olisi ollut suorastaan epäkohteliastakin. Hän lähti siitä syystä tulemaan kadun poikki, kulkiessaan ennättäen ajatella paljon. Uuden asukkaan tulo Liisa-neidin huoneeseen merkitsi luonnollisesti jotain, ehkä paljonkin. Vanhan rouvan tienaamishalu oli ehkä houkutellut häntä vuokralaisen ottamiseen? Tai olisivatkohan Liisan ja kasvatusäidin välit käyneet kireiksi? Nuorelle, elämänhaluiselle ihmiselle mahtoi Sarsilla olo monesti tuntua sietämättömältä.
Kauan kadoksissa ollut parooni Silversköldkin saattoi olla tämän tapahtuman takana, huolimatta siitä, ettei häntä ollut näkynyt eikä kuulunut pitkiin aikoihin.
Malm oli juuri päässyt tälle kohdalle arveluissaan, kun terävä-ääninen hyvänpäivän-toivotus kiskaisi hänen ajatuksensa toiseen suuntaan. Rouva Sars kumartui omasta ikkunastaan kadulle päin iloisesti viittaillen Malmille, Tämä jäi lakki kourassa seisomaan portin edustalle epäröiden minne kääntyä.
Mutta vanha rouva ei hellittänyt. — Antakaa vain Liisan tehdä töitään.
Minä ja kahvi odotamme teitä täällä.
Malm purasi huultaan, nielasi voimasanan seurankipeistä vanhoista eukoista, mutta kääntyi sittenkin rouva Sarsin puolelle apealla mielellä ajatellen, että Liisa-neiti arvattavasti nauroi huoneessaan ja oli hyvillään.
Tahdikas taonta Liisan huoneesta säesti kahvia juovien keskustelua.
Välistä syntyi pieni loma, sitten alkoi taonta uudelleen.
Niinä hetkinä, jolloin Liisa levähti työstään, huvitti häntä ajatella Malmia ja tämän harmia. Sen hän siitä sai, kun piti Röllerin portaita tähystyspaikkanaan! Ei häntä nyt hevillä laskettaisi tuolta sisältä. Ja kun Malm vielä oli sellainen hyvänahkainen mies, ettei osannut edes pitää puoliaankaan! Ei noin kiltisti moni mukautuisi. Mutta Malmilla kai oli äiti-muori mielessään aina kun hän näki vanhan ihmisen.
Liisalle kihahti äkkiä vedet silmiin. Ajatus luisti Berntiin. Hän olisi voinut tehdä juuri samoin. Hänkin oli tuollainen ikää ritarillisesti kunnioittava mies.