Toinenkin poika nousi. Hänkin oli unohtanut käännöksen.
Syntyi syvä hiljaisuus, Sitte jysähti opettajan nyrkki pöytään.
Typeryyttä ei voinut rangaista, mutta velvollisuuksien laiminlyömistä.
Läksynsä unohtaneille annettiin muistutus, ja koko luokka sai
käännöksen uudelleen luettavaksi.
Kiril Wladimirovits lennätti Vergiliuksen laatikkoon ja rupesi selailemaan kielioppia.
Silloin nousi Paul Paulovits. Hän ei ollut koko tuntina saanut ainoatakaan kysymystä. "Uuden" olemassaolo oli kuin unohtunut kaikilta.
— Opettaja, minäkin unohdin käännöksen. — Äänessä ei ollut arvelua eikä epäröimistä.
Luokan vasemmalta säveltä kuului pitkäveteinen, tukahutettu vihellys. Kiril Wladimirovits ei kohta vastannut. Hän mietti, oliko kuullut oikeen. Viimein hänen suunsa kuitenkin vääntyi nauruntapaiseen irvistykseen.
— Vai tahdot sinäkin muistutuksen! Saatavissa on!
Paul Paulovits istuutui. Kieliopit otettiin esille, tunti jatkui. Joka mies istui hievahtamatta, Oli kuin levottomasti liikehtivässä joukossa, jonka odottamaton salamanleimaus äkkiä tyynnyttää hiljaiseksi.
Dimitri Konstantinovits siirsihe hiukan. Hänen katseensa etsi Paulia.
Kumma kun hän ei ennen ollut kiinnittänyt huomiota mieheen. Hän ei edes tiennyt minkä näköinen poika oli, ja nyt tämä kuitenkin — —