— Sille, joka orjaksi rupeaa. Mutta minä en ole lapsi enää, enkä liioin nenästä vedettävä entisajan nainen.
Loppu huomautus pisti vähän pahasti, mutta tohtorinna naurahti sittekin komealle tyttärelleen, joka hyräillen iloista laulunpätkää suki mustia hiuksiaan.
— Usko pois äiti, kyllä minä osaan puoliani pitää. Ja katsoa eteeni myöskin. Ei sitä niinkään joka miehen rakkaudenruikutusten tähden jätä hyväpalkkaista paikkaansa ja iloista, vapaata elämää.
— Niin sitä puhuu nykyajan nainen! Tohtorinna huokasi. — Ennen sitä jo tytöntynkänä haaveili rakkauden runollisuudesta.
— Ja pitkältäkö tuota runollisuutta riitti? Paraimmassa tapauksessa kappaleen matkaa häitten tuolle puolen. Sitte alkoivat nälkävuodet, välistä rakkauden, välistä leivän puutteessa; välistä siksi, että puuttui kumpiakin. Nälkä ei ole runollista, äiti, ei missään muodossa. Sentähden olen päättänyt tehdä hyvät kaupat, jos teen.
— Oletpa sinä oppinut arvostelemaan asioita kannattavaisuuden kannalta, kerkesi tohtorinna huomauttaa, kun samassa talon »pikkulapset», Ville etunenässä, törmäsivät sisään sisarta tervehtimään.
Ullakolla olivat »pojat» sillä aikaa huuhtoneet pois matkapölyt ja purkaneet tavaroitaan. Oskar oli jo lähtenyt hakemaan seuraa itselleen, Eero seisoi yksin ikkunan ääressä.
Miten kaunista kaikki oli, ja miten juhlapukuinen tämä kunnianarvoisa, vanha puutarha! Hänen lapsuudestaan asti se oli ollut hänen vaitelias, uskottu ystävänsä. Nämä puut, ne olivat oksiaan ojennelleet, olivat latvoihinsa kutsuneet niin usein silloin kun mieli oli yksinäisyyttä ikävöinyt.
Eeron katse kulki puusta puuhun. Juhlallisen kuusi-vanhuksen rinnalla upeilivat tuomet valkoisissaan. Koivut olivat kääriytyneet hempeän vihreään vaippaan, joka ohuena kuin harso verhosi solakkaa valkovartta. Maasta nousi nurmi, kohosi kukkaset. Lemmen laulut kajahtivat lehdikosta ja neuvoa pidettiin pesän perustamisesta.
Toivorikas elämä orasti, puhkesi ja kukki kaikkialla, minne hän katsoi. Tuhansin sävelin soi elämänlaulu luonnon kevätherkiltä kieliltä, soi ylistäen elämän ja nuoruuden taikaa. Mutta vastakaiku hänen omassa povessaan, millainen oli se?