— En usko, tuli ylpeän rohkeasti. — Te ette tiedä minkälaisilla matkoilla hän vuosikausia on kiertänyt. Mutta kysykää kylältä. Siellä tiedetään hänen kulkevan opettamassa ihmisille vanhaa oppia oikeasta ihmisyydestä. Sitä jota Kristuskin meille opetti.
— Samaa sitten jota mekin opetamme, tuli kirosanan höystämänä.
— Te taidatte opettaa sitä epäinhimillisin teoin. Huhu kertoo niin.
Miehet katselivat tuimasti, mutta jonkinlaisella kunnioituksella Alliin. — Tulkaa katsomaan missä asun, niin voimme puhella enemmän tästä, sanoi tämä levollisesti, tarttui lastensa käteen ja kääntyi kotiin päin.
Koko iltapäivän Alli oli jonkinlaisessa jännityksessä, ei pelon alaisessa, vaan paremmin mielenkiinnon synnyttämässä jännityksessä. Hän tunsi sisimmässään keskittynyttä voimaa. Ja iloakin. Ulkonaiset vaikeudet olivat hänellä usein ponnahduslautana, joka auttoi nousemaan. "Kun pauhaa taistelun myrsky, niin mielen tyyntyvi tyrsky."
Sitä hän usein ennen oli tuntenut — ja tunsi taaskin.
Lapset olivat jo nukkumassa, samoin kodin "mummo", kun pihalta alkoi kuulua ääniä. Hetken perästä kolkutettiin.
Tulossa olevia oli neljä, molemmat päivällä vastaantulleet ja kaksi heidän lisäkseen.
— Käskitte tulemaan, ilmoitti ilkeä naurunvirnahdus äänessä ensimäinen sisäänastuvista. — Sanoitte itseänne vähäväkisten ystäväksi. Ette kai kiellä yösijaa näin myöhään taloon tulleilta?
— Ei ole kielletty ennen eikä kielletä nytkään. — Alli avasi oven asuinhuoneeseen, ja miehet astuivat sisään. Neljä silmäparia otti samassa huoneen kaikkineen tarkastuksen alaiseksi.