Pentti oli jatkanut: "Äiti, me kiitämme ja siunaamme sinua kaikesta…
Isän raamattu on meillä mukana." Alla oli selvät merkit kyynelistä, —
Pentin, herkän, hellämielisen pojan sinetti.
Mikään ei enää pidättänyt Maijan kyyneliä. Mutta ne eivät olleet ainoastaan kaipauksen ja surun kyyneliä, niissä oli suurta iloakin.
Tämä aika pyysi äideiltä paljon enemmän kuin heidän henkeään. Se pyysi heidän lapsiaan. Ja hän tahtoi antaa lahjansa ilolla.
— — —
Kirje kädessään tuli hän Airin luokse. Tämä otti sen häneltä ja luki.
— Äiti — sanoi Airi kiertäen kätensä äidin kaulaan. — Viimeisenä iltana vein tämän pojille luettavaksi.
Silloin Maija tunsi, että kaikki hänen rakkaansa olivat hänen luonaan, Pentti, pojat ja vanha setäkin. He olivat tulleet antaakseen hänelle voimaa tänä suurten uhrien aikana.
9.
Maija seisoi vielä kirje kädessään, kun ovikello helähti. Äänessä oli vaativaa kutsua. Hänen täytyi itse mennä avaamaan. Hyväpäiväkin jäi sanomatta, niin hän hämmästyi nähdessään Allin oven takana. Viimein hän kuitenkin tointui ja sai Allin syliinsä. Sitten hän herahti itkuun.
— Alli, sinä täällä … nyt!