Mansikki sai pari hyväilevää sivellystä kaipauksen pehmittämästä kädestä. Sitten Kaija kääntyi mennäkseen lypsämään toista lehmää.
Eero tepasteli hänen edellään. Poika tiesi hyvin, mitkä lehmät olivat äidin lypsettävinä, mitä "punaiset" lypsättivät. Hänen olennossaan olikin toimeliaan ja tietävän miehen vakavuutta hänen asettuessaan Tähikin viereen.
Kaija jatkoi työtään tottuneesti kuin vanha karjakko. Hän ei enää itse edes kiinnittänyt huomiota siihen mitä teki. Tämä oli jo jokapäiväistä hänelle. Mutta voi sitä tuskaa, jonka takaa jokainen hänen edistyksensä oli ollut haettava!
Hän ei koskaan väristyksittä voinut ajatella tuota ensimäistä kauhun yötä.
Hänellä oli pyhäinen sunnuntai sielussaan hänen istuessaan Eeron vuoteen vieressä. Hän oli katumuksentekijä, joka oli pukenut sisimpänsä säkkiin ja tuhkaan. Mutta hän oli samalla voidellut päänsä iloisen odotuksen öljyllä. Hän taisteli Olavin hengen puolesta ja oli varma voitostaan. Hän tunsi, että hän saisi ehjentää ja sovittaa.
Pimeä kammottava yö värjötti hänen kotinsa ympärillä. Hänen sisimpäänsä oli laskeutunut suuri rauha.
Silloin yhtäkkiä pamahti laukaus, ensimäinen, toinen, kolmas. Ne tulivat läheltä. Äänestä päättäen ehkä riihen takaa.
Hän karkasi pystyyn. Joka solu hänessä vapisi. Pehtori, pehtori, Olavin ystävä ja paras apu; — suorasukainen, vaatimaton ja uuttera työntekijä, oliko hän ehkä hengellään vahvistanut uskollisuuttaan maata, oikeutta ja Olavia kohtaan?
Kaija sai keittiössä vapisevan sisäkön käsiinsä, uskoi nukkuvan Eeron hänen huostaansa ja läksi itse juoksemaan ulos pimeään yöhön.
Voi sitä tuskaa silloin! Se virkosi vielä nytkin uudelleen vähäisestäkin muistosta. Ja niitä itsesyytöksiä! Neljä vuotta oli pehtori asunut Salokankaalla. Mutta monestikohan Kaija oikeastaan oli lähestynyt häntä ja hänen omiaan? Missä määrin oli hän ajatellut heitä ja heidän olojaan. Ja nyt, nyt! Se poloinen vaimo, joka oli niin kiintynyt mieheensä! Miksi ei Kaija ennen ollut ajatellut häntä ja heitä kaikkia? Näinkö paljon tarvittiin, jotta ajattelemattoman ja itsekkään ihmisen silmät avautuisivat, jotta ihmiset ihmisinä oppisivat tuntemaan yhteenkuuluvaisuutensa?