— Minä lähden asemalta suoraan lääkäriin. Saa edes sitten heti kuulla tuomionsa.
— Saamme kuulla, miten tehdä sinut terveeksi.
— Tuomiolla on juurensa entisyydessä. — Pentti jatkoi omaa ajatusjuoksuaan.
— Pentti, minä tahtoisin ottaa sinun ajatuksesi omaan käteeni ja suunnata ne aivan toisaalle: niihin rikkaisiin onnenvuosiin, joita Jumala on antanut meille.
— Hän lähetti tielleni tytön, joka opetti minulle, että oli olemassa parempi maailma kuin se missä olin elänyt.
— Ei mikään ulkoapäin meihin työnnetty kanna hedelmää meissä. Sillä täytyy olla juurensa omassa sisimmässämme. Pentti, älä tee vääryyttä sille hyvälle, mikä oli olemassa omassa sisimmässäsi.
— Se heräsi sinun kauttasi. Sinä olit minulle "Solveig", tie valkeuteen ja — onneen. Mutta tuomio, Maija, tuomio tulee siltä. Eikä oikeudenmukaista tuomiota saisikaan pelätä. Se parantaa ja nostaa. Mutta, Maija, on pohjattoman katkerata nähdä, mitä elämä voisi olla ja miksi sen itse on tehnyt. Se näky on tuli, joka polttaa, polttaa.
Pentti kumartui äkkiä entistäkin lähemmäksi Maijaa. Hän painoi huulensa aivan Maijan korvan juureen ja kuiskasi hiljaa: — Minä en koskaan ole tahtonut kaunistella mitään, mutta minä tahdon sanoa suoraan myöskin sen, etten koskaan, en millään tavalla ole ollut uskoton sinulle, — Solveig. Sinä olet aina ollut minulle kaikki kaikessa. Juuri siksi…
Hän painoi päänsä käsiinsä, ja ääni tyrehtyi itkuun.
Silloin otti Maija hänen päänsä käsiensä väliin ja painoi sen rintaansa vastaan hellästi kuin äiti. — Pentti, kuiskasi hän hiljaa. — Viisitoista vuotta me olemme kulkeneet yhdessä. Ja minä voin ehkä muita suuremmalla syyllä sanoa: nämä vuodet ovat olleet hyviä vuosia, sillä on onnellista olla nöyrän, rehellisen ja hienotunteisen miehen vaimona.