— En vielä. — Molemmat nuoret katsoivat toisiinsa ja naurahtivat sitten hiljaa ja tyytyväisesti kuin ajatellen samaa, molemmille iloista asiaa. — Se on sillälailla, rupesi mies selittämään, — että olemme yhdessä käyneet ostamassa yhtä ja toista uuteen kotiimme. Tämä Elli menee nyt kotimökille, minä vien tavarat perille ja panen siellä kuntoon. Meitä kuulutetaan ensi pyhänä kolmas kerta.
Nuoret vetivät esille tavaroitaan ja rupesivat niitä eroittelemaan toisistaan. Joukossa oli nähtävästi hääpäiväostoksiakin, jotka kuuluivat morsiamelle. Muu oli kotia varten.
Maija siirsihe ikkunan viereen antaakseen nuorten olla rauhassa. Mutta junan pysähtyessä hän ei malttanut olla katsein seuraamatta heitä. Kun he olivat ovella, sattui hän näkemään tytön sulhaseen kiintyvän katseen. Se oli syvä ja sielukas. Koko tytön sisin oli kuin siihen koottuna. Sulhanenkin näytti lämpenevän siitä. Mutta hänen mustat silmänsä välähtivät samassa omituisesti. Hänkin oli oikeastaan ulkomuodoltaan huomiota herättävä, joskin toisella tavalla kuin morsian. Hän näytti mustalaiselta tai ehkä pikemmin italialaiselta, sillä piirteet olivat hienot ja katse tulinen. Mutta hänen olennossaan oli jotain synkkää, levotonta ja hermostunutta.
Junan seisoessa pistäytyi Maija omalle puolelleen. Siellä nukuttiin vielä. Penttikin hengitti syvään ja tasaisesti. Maija palasi siitä syystä takaisin kolmanteen luokkaan.
Mies istui nyt yksin penkillään. Muitakaan matkustavia ei ollut vaunussa. Maija asettui siitä syystä paikalleen vastapäätä miestä. Hän tunsi kuin suurta, äidillistä hellyyttä näitä molempia nuoria kohtaan, jotka olivat kotia rakentamassa, aivan niinkuin Pentti ja hän itse heidän ensi kertaa matkustaessaan yhdessä näin yön läpi kuten nytkin. Näillä molemmilla tulisi tietysti olemaan vaikeutensa ja surunsa kuten heillä itselläänkin, mutta toivottavasti ilonsa myöskin. Ja sekä ilot että surut olisivat kai monessa suhteessa sukua heidän omille kokemuksilleen. Elämähän oli niin merkillisen samaa pääpiirteissään, elettiin sitä missä maailman kolkassa tahansa.
— Teidän morsiamenne on erittäin miellyttävä nuori tyttö, sanoi Maija äkkiä.
— Niin on, myönteli mies, mutta painoi samassa käsivarret polvien varaan ja jäi tuijottamaan lattiaan.
— Liiankin hyvä teille, arvelette ehkä, tuli arvailemalla Maijan puolelta. — Niin on moni kunnon mies ajatellut. Mutta se onkin hyvä onnentakuu, kun nöyränä lähtee taipaleelle.
— Eihän hyvää tyttöä saa narrata, kyllä minä sen ymmärrän, tuli matalasti lattiaan tuijottavalta.
— Ettehän te nyt itsekään tahtoisi narrailla tällaisessa asiassa?