— Hän oli tulemaisillaan porvariksi, oli oppinut heiltä.
Silloin Maija kävi vastahyökkäykseen. — Te osaatte asettaa sananne niin kuin teille ja asiallenne on eduksi. Joka osaa hallita sanojaan, voi myöskin ajatella. Ja te tiedätte, etteivät yksin porvarien tavat ole turmeltuneet. Miksi työnnätte kaiken pahan heidän niskoilleen? Myönsittehän vasta itsestänne, että teille olisi mahdollista narrata naista avioliiton suhteen.
— Omena ei putoa kauaksi puusta.
— Äitinne vanhemmat olivat hurskaita ihmisiä. Ottakaa esimerkkiä heistä.
— Olenko minä itse määrännyt mitä taipumuksia sain synnyinlahjaksi?
— Te olette itse määräämässä kehitättekö itsessänne hyvää tai huonoa. Totta kai teissä on jotain hyvääkin. — Veitikka vilahti Maijan silmässä ja hymy, joka nousi huulille, oli ystävällinen ja lauha.
Kustikin hymyili. Olihan Elli ainakin sitä mieltä, että hän oli paras mies maailmassa.
— Ja hänen ajatuksensa velvoittaa teitä tulemaan — joskaan ei paraimmaksi kaikista — niin kuitenkin hänelle paraimmaksi.
Kusti Ojanen ei vastannut. Hän käänsi päätään kuin katsoakseen ulos vaununikkunasta. Katseeseen nousi jotain kovaa ja synkkää, joka näytti taistelevan esiin pyrkivää hellyyttä vastaan.
Hän tiesi ettei kovaluontoinenkaan voinut olla tuntematta vaikutusta, mikä lähti sellaisesta tytöstä tuin Elli. Mutta kun he ensin olivat tutustuneet, ei hänellä totisesti ollut ollut mitään vakavampia aikeita. Hän oli oikeastaan pitänyt aivan toisenlaisista. Ja silloinkin oli hänellä ollut toinen, rohkealuontoinen, eteensä katsova tyttö, johon hän oli tutustunut työväentalolla sillä paikkakunnalla missä asui. Mutta sieltä oli tullut muutto Ellin kotipitäjääseen ja siellä tutustuminen Elliin.