Pentti piteli hänen kättään niin lujassa puristuksessa, että Maijan väkipakolla täytyi irtautua hoitajattaren tullessa.
Hyvästeltyään hän ovelta vielä kerran kääntyi Penttiin päin. — Aamulla minä tulen, sanoi hän rohkaisevasti ja nyökkäsi. — Aamulla —
— — — —
Aamulla heräsi hän puhelimen soittoon. Hoitajatar kutsui kiireisesti sairaalaan. Hän oli ovella vastassa Maijan tullessa. Kaikki oli käynyt kovin äkkiä.
— Kuollutko, eihän kuollut?
Hoitajatar nyökkäsi.
7.
Tilda-rovastinnan ennen suora selkä oli painunut kumaraan ja hänen otsaansa oli ilmestynyt ryppyjä tiheään. Hänen kulkiessaan ruumissaatossa Allen arkun jälessä ihmettelivät vielä kaikki hänen sileäpintaisia poskiaan ja juhlallista ryhtiään. Mutta maa oli vetänyt puoleensa senjälkeen kuin Alle sinne peitettiin. Ja sekä surut että kaipaus olivat uurtaneet vakojaan rovastinnan vereville poskille.
Tavallaan oli hänen elämänsä kylläkin huoletonta. Martta oli asettanut kaikki parhaimman mukaan äidille. Nyt varsinkin, kun hän oli päässyt ylihoitajattareksi maaseutukaupungin sairaalaan, oli heidän elämänsä järjestynyt oikein hauskaksi. Martalla oli sairaalassa oma huoneustonsa, jossa oli tilaa äidillekin. Ruokakin tuli Martan järjestelyn kautta heille valmiina sairaalasta, joten ei äidin tarvinnut rasittua valmistamalla sitä itse eikä opastamalla palvelijaa. Ratokseen vain sai huolehtia siitä, mistä itse tahtoi pitää huolta.
Kun vain olisi voinut olla yhtä huoleton toisistakin lapsista kuin Martasta! Ei silloin olisi ollut hätää. Mutta eihän noita vanhempia ollut onnistanut yhtä hyvin. Ainihan kyllä oli taloudellisesti turvatussa asemassa. Mutta hänen elämänsä oli kuin luonnollisesta asemastaan väkivaltaisesti kieroon väännetyn puun. Se tuntui kitukasvuiselta. Ja mitäpä se muuta saattoi ollakaan, kun hänen luontoisenaan rupesi kuolettamalla kuolettamaan itsessään kaikkea hellää ja pehmeätä. Se oli yhtä luonnotonta kuin työntää villoja täytteeksi maantien tasoittamisessa. Mutta tottapa se häntä itseään tyydytti, koska hän yhä pysyi samalla kannalla. Ja tuollainen meno yhdestä äärimmäisyydestä toiseen oli heillä sukupiirre — juuri äidin puolelta. Minkä teki, sen teki hänen sukunsa perinpohjin.