Mutta eihän se mieluista ollut, kun Aini aina ja joka paikassa esiintyi varmana, Arvin ja oman mittapuunsa mukaan kaikkia oikaisevana ja arvostelevana papinrouvana. Etenkin nyt kun he asuivat samassa kaupungissa, saattoi se monesti tuntua pahalta.
Mutta mitä sittenkään Ainista! Hänhän joka tapauksessa oli tasaantunut. Ja tunnontarkka, joskin ankara pappismies oli erinomainen vävypojaksi siihen verraten, mistä ennen Ainin suhteen oli ollut pelkoa ja mikä nyt oli uhkaamassa Allin puolelta.
Rovastinnan pää rupesi hermostuneesti tutisemaan. Tästäpä vasta näkyikin murhetta koituvan! Ja kun Alli lisäksi oli niin taipumaton! Ainahan hän ajoi tahtonsa perille.
Jollei nyt Martta voisi vaikuttaa jotain! Tai ehkä Ilona Solja, joka oli sellainen tyyni, selväjärkinen ihminen ja vähävaraisena leskenä tiesi, mitä taloudellinen puoli elämässä merkitsi. Alli ei itsestään koskaan kiinnittänyt huomiota sellaisiin puoliin. Ja se mies näytti villinneen hänet kokonaan.
Pahimmassa tapauksessa oli kova pantava kovaa vastaan. Ei Allekaan ikinä olisi voinut suostua tällaiseen. Eihän kukaan tietänyt, mikä ja minkälainen tuo mies oikeastaan oli. Virkaa hänellä ei ollut enemmän kuin vakinaisia, tiettyjä tulojakaan. Pienen perinnön hän oli omistanut ja sen kuluttanut osaksi toisten hyväksi, osaksi opiskeluun omin neuvoin. Maailman parantelemista itsensäkieltämisellä ja työllä hän kuului pitävän ammattinaan. Eikä sellainen toimi leiväksi lyönyt. Mutta saattoihan se olla Allille mieleen, hän kun isän tavoin oli vailla kaikkea todellisuustajuntaa.
Rovastinna nousi tuoliltaan ja vilkaisi kadulle. Sitten hän asettui peilin eteen.
Jos oli jälellä edes jotain entisestä Allista, pistäisi mamman puku hänen silmäänsä. Ja omastakin puolestaan tahtoi rovastinna olla joka suhteessa kunnossa. Häneltähän Alli ne taipumuksensa olikin perinyt.
Jos hän nyt siinäkään suhteessa oli entisellään! Kovin muuttuneelta hän kirjeissään oli tuntunut. Ja hyvään päin oikeastaan. Kun vain ei tuo onneton kihlaus olisi seurannut!
Etehisen ovi kuului aukenevan. Rovastinna kavahti pystyyn, laski sukanneuleen kädestään ja vilkaisi vielä kerran peiliin. Sitten raotti hän ovea. Martta, joka oli ollut vastassa, oli jo riisunut päällysvaatteensa. Alli irroitti parhaillaan hattua päästään.
Rovastinna teki sen ilahduttavan huomion, että Alli ainakin ulkonaisesti näytti olevan entisellään, musta puku vain oli vaihtunut sinipunertavaan, mikä tiesi entistä suurempaa sisäistä tasapainoa ja puki häntä mainiosti.