Pappi, joka levottomuuden aikana oli keskeyttänyt lukunsa, jatkoi taas. Mutta kaikkien mieli oli käynyt rauhattomaksi. Vasta kun pappi, joka oli hyvä laulaja, alkoi messuta, virtaili sävelistä tyynnyttävä, leppoinen henkäys yli kokoontuneiden.
Vihkimisen päätyttyä kätteli vihkijä morsiusparia ja toivotti heille onnea ja siunausta Jumalalta. Sitten tulivat vanhemmat kättelemään. Mutta tuskin oli Leena, joka tuli viimeisenä, saanut puristetuksi Martan kättä, kun huoneen perältä kuului liikettä, joka sai kaikki katseet kääntymään sinnepäin. Antti leimahti punaiseksi. Hän oli jo kukan kaatuessa erottanut vaarin äänen muista. Hoippuen, harvat hiushaivenet pystyssä päälaella, astua kyykytteli vanhus lattian poikki. Silmät pyörivät päässä ja katse leimusi kuumasti. Mutta säikkyvä, pelokas ilme oli silmistä poissa. Hän kohotti laihan vapisevan kätensä suoraan Marttaa kohden ja huudahti äänellä, jonka soinnussa oli ennustajan juhlallisuutta: "Hän sen teki. Ettekö te kuulleet, kun se kaatui, se suuri, raskas vuori, joka oli kasvanut kauan!" Vaari painoi käden sydämelleen ja päästi taas haikean valituksen.
Isäntä riensi luo ja koetti vetää vaaria syrjään. "Sinä senkin — —", hänen silmänsä kipinöivät.
"Vaari", sanoi Martta hiljaa.
Silloin kirkastuivat taas vanhuksen kasvot. Hän ojensi molemmat kätensä suoraan morsianta kohden, kohotti katseen ylöspäin ja huusi äänellä, jossa purkautui tuskasta vapautetun koko kiitollisuus: "Siunattu, siunattu sinä, joka sen teit!"
"Oudot häät", sanoivat vieraat, kun olivat päässeet vähän matkaa
Teitosta.
"Jumala häntä varjelkoon ja auttakoon", nyyhkytti Leena painautuen penkille Rajalassa. Mutta Antti otti Martan käden ja sanoi vakavasti, vaikka ääni pyrki vapisemaan: "Tästä puoleen kuljemme kaksin."
Vihkiäisiä seuraavina päivinä nähtiin vaari tavallista useammin talon puolella. Hän tulla hiipi hiljaa kenenkään huomaamatta sisään, painautui johonkin nurkkaan ja istui siinä, sopottaen itsekseen, siksi kun hänet huomattiin tai siksi kun hän näki Martan. Silloin hän heti tyyntyi, hykersi käsiään, naurahti puoliääneen ja siirtyi ovelle päin, josta sitten livahti pihalle.
Mutta kolmantena päivänä ei vaaria enää näkynyt. Tyttö, joka vei ruokaa hänelle, kertoi, että ukko oli vuoteessa eikä sanonut jaksavansa nousta, oli vain sopottaen kertonut, että pappi on hänelle kovat sanat sanonut eikä tule niitä pyörtämään, vaikka vaari pyytää ja rukoilee.
"Mitähän tuo sillä tarkoittanee?" Emäntä heitti huivin hartioilleen ja läksi katsomaan. Vaari makasi nahkasten peitossa tutisten ja ymähdellen. Hampaaton suu liikkui lakkaamatta ja rinta korahteli joka hengenvedolla.