"Puhuu, puhuu", sammalsi vaari. "Puut puhuu ja ne pois. — Tuo pois!
Pois!" Hän osoitti Maijaa.
"Vaari, olkaa rauhallinen nyt." Anna puhui tyynesti, vaikka tunsi niin värisevänsä sisimmässään, ettei luullut sanojen sanoiksi syntyvän.
"Tulkaa pois, vaari, mennään teidän puolellenne."
"Tuo pois", toisteli ukko ja osoitti Maijaa.
"Äiti", huusi Anni nyyhkien ja tarttui äidin hameeseen. "Ei Maija muuta tehnyt, kuin kertoi siitä saidasta." — —
Maija oli Annin erityinen suosikki, sillä hän aina tiesi parhaimmat sadut. Siksi ei Anni kärsinyt, että hänet uhattiin ajaa pois.
Mutta tuskin oli Anni nämä sanat sanonut, ennenkuin jo vaari kyyristyi, ojensi pitkät, luisevat käsivartensa lasta kohden ja aikoi käydä käsiksi. Silloin menetti Anna tyyneytensä, survaisi lapsen kauaksi luotaan, tarttui vaarin käsiin ja huusi vapisevin äänin: "Pois täältä, vaari, heti paikalla! Puut saatte katkaista ja karkoittaa palvelijat, mutta lapseen ette saa koskea, kuuletteko?"
Mutta vaari ei liikahtanut. "Pois", intti hän itsepäisesti osoittaen
Maijaa. "Pois!"
Silloin kokosi Anna viimeiset voimansa. "Maija, pane tavarasi kokoon ja lähde tänä iltana talosta", sanoi hän päättävästi.
"Nyt, vaari, menemään", sanoi hän sitten ja lähti vanhusta taluttamaan tuvan ovesta ulos.