Tytöt katsoivat säikäyksissä toisiinsa. "Nyt se paha tulee", sanoi Juho ja naurahti vähän. Mutta vähän tuota naurua tuli ja sekin oli kuin väkinäistä, sillä hänkin oli kuullut outoa liikettä ulkoa. Olisi vieraiksi luullut, mutta eihän täällä vieraita käynyt, ja kukapa olisi liikkeellä ollut tällaisena iltana ja näin myöhään.
"Kumma kun ei vaari sitä Annia suvaitse, vaikka se on valkoinen kuin lumpeen kukka", kuiskasi toinen tytöistä.
"No etkö sinä sitä tiedä, että kun se kuitenkin on emännän lapsi. — — Vaari pelkää emäntää kuin kuolemaa, höpisee hänestä jos mitä, sanoo — — —"
"Mutta nyt kuitenkin kuuluu kolinaa." He hypähtävät kaikki koholle rahilta. Tuvan ovi nykäistiin samassa auki, ja vieras astui kynnykselle. Tytöiltä pääsi helpotuksen huokaus. Olihan se toki tavallinen ihminen, luuta ja lihaa niinkuin hekin, eikä mikään pimeyden ruhtinas tai hänen käskyläisensä.
"Hyvää iltaa", tervehti vieras ja ravisteli matkavaatteitaan, joista vesi virtana valui maahan. "Onko tässä talossa niitä, jotka mielellään huoneisiin ottavat? Aioin edemmäkin kulkea, mutta vaivalloista se on tämmöisellä ilmalla."
"Onko vieras kaukaakin", kysäisi Juho-renki ja nousi tervehtimään.
"Tuolta olen Pohjanmaalta, enkä tiedä minne yöpyä, tuntematon kun olen täällä. Näin maantielle tulta ja tulin siksi kysymään."
"Ei meillä ole valtaa kieltää eikä myöntää tässä talossa", selitti
Juho. "Mutta käväise Miina kysymässä isännältä."
Miina pyörähti välikamariin, jossa isäntä ja emäntä istuivat. Isäntä oli kiikutellut poikaa, joka kätkyessä nukkui, ja emäntä neuloi vaatteita.
"Täällä olisi vieras, joka pyytää yösijaa", sanoi Miina ovelta.