"Mitä?"
"Kävi kuin kävikin, ja oli säikäyttää emännän aivan kuoliaaksi, kun yht'äkkiä tulla tölpperöi sieltä puolihämärissä."
"Mitä se siellä ullakolla?" Tytöt odottivat vastausta pörhössä korvin, ja silmissä vilkkui arka, säikähtynyt ilme.
"Mistä minä tiedän. Kävi kai siellä omia asioitaan. Onpa hänellä liittolaisensa siellä niinkuin muuallakin mukana."
Juhon mielestä oli niin mukavaa piikoja pikkusen peloitella, ne kun muutenkin olivat niin arkoja.
"Tiedättekö?" — Tytöt rupesivat hiljaa keskenään supisemaan. Peloitti puhua ääneen — kävisi vielä kuin Maijan — mutta puhua piti kuitenkin. —
"Tiedättekö, kun tänä päivänä, miten lie päässytkään sisään livahtamaan ihan silmän näkemättä, mutta yks kaks oli ukko tuolla välikamarissa. Poika nukkui kätkyessä, vaari meni luo, kyyristyi katsomaan, mutisi vähän itsekseen — 'musta', kuulin selvään, muuta en — ja nosti sitten kättään. Ties mitä olisi tehnyt, mutta minä kun olin tullut huoneeseen, parkaisin siinä samassa. Miten se siitä säikähti, läksi luikkimaan pakoon sitä kyytiä! Ja minä vaan joudutin menemään. Mutta eteisessä emäntä tuli vastaan. Valkea oli kuin vaate ja kyselemään rupesi, mitä vaari oli tehnyt. Oliko koskenut poikaan? Oliko aikonut koskea? Mitä oli sanonut? Miksi tullut! — —"
"Mistä minä tiesin — — kerroin minkä taisin, mutta en minä siitä 'mustasta' mitään sanonut."
Piiat pudistivat päätään. "Ei ne vaarin asiat ole oikein. Jokin sitä kalvaa. Mustaa se ei suvaitse ollenkaan, ja pikku pojalla kun on pitkä musta tukka ja sysimustat silmät."
"Kuulepa mikä se siellä kolisee!"