"En tiedä. Älä nyt kysele, vaan juokse hakemaan puhdas esiliina, ennenkuin tulet tervehtimään. Kuuluvat olevan parempia ihmisiä. Pitäähän sinun olla siisti, kun vieraille näytetään."
Kopinaa rupesi kuulumaan eteisestä. Emäntä meni ovelle ja työnsi sen auki, niin että salista virtasi valoa eteiseenkin.
"Käykää sisään", kehoitti hän, kun näki hartevan miesolennon eteisen ovella.
"Kiitoksia! Mutta nämä vaatteet ovat niin märkiä. Paras kun ripustamme ne tänne, ettei huoneen lattia kastu."
Anna hätkähti kuin salama olisi silmiin iskenyt. Tuo ääni, tuo ihmeellinen ääni, kenen se oli? Hän tunsi veren syöksevän kasvoihinsa ja päätä pyörrytti.
"Käykää sisään", sanoi hän, mutta ääni ei ollut kuin hänen omansa. Se oli toisen, joka puhui kaukaa ja kovasti, niin että korvia särki.
"Kiitoksia", vieras, astui kynnykselle kädestä taluttaen pientä poikaa.
"Hyvää iltaa! Taitaa olla tämän talon emäntä." Hän katsoi pitkään, katsoi toisenkin kerran, sanoi sitten hitaasti ja arvellen: "Luulin vieraisiin tulevani, mutta taisinkin tulla tuttujen luo."
"Taitaa olla entisiä tuttuja", sanoi Anna, ja taaskin tuntui hänestä ääni vieraan ääneltä.
"Tahtoneeko tämän talon emäntä näitä entisiä tuttuja tuttuina vastaanottaa?" Hän katsoi taas pitkään ja tutkivasti. Sitten hän ojensi kätensä uudelleen. "Hyvää iltaa, Anna." Hän sanoi nimen erityisellä painolla.