UNELMIENSA UHRI

ROMAANI

Marja Salmela

Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1902.

I.

Kauan oli kesää kaivattu, ja nyt vihdoinkin oli se tullut äkkiä kuin taikavoimalla. Sadetta saatiin ensin, lämmintä, kesäistä sadetta, sitten päivänpaistetta. Lehti puhkesi puihin, mehevänä nousi vaalean vihertävä nurmi, ja vedet välkkyivät kesäisen auringon valossa. Riemulla täyttyi jokaisen rinta. Maamies hymähteli tyytyväisenä työssään, ja laiho pelloilla alkoi yletä aivan silminnähtävästi.

Oli ollut tavattoman helteinen päivä. Pahin paahde oli nyt mennyt ohi, mutta vieläkin paistoi päivä lämpimästi. Ilma oli tuoksua täynnä, ja käki kukkui kukkumistaan. Koivikosta kuului lehmänkellojen kalke, ja pieni paimenpoika rallatteli tyytyväisenä tiepuolessa valmistellen kaunista, kirjavaa pajukeppiä.

Aivan maantien varrella aidalla, joka erotti koivikkometsän valtamaantiestä, istui toinen pieni poika kimppunen kuusenoksia olallaan. Hänellä oli päällään ruskea pumpulinuttu, repaleiset, viileät kesähousut ja päässä leveälierinen, vanha olkilakki, josta koristenauha nähtävästi oli pois ratkottu. Hänen jalkansa olivat paljaat ja päivettyneet. Hajasäärin istui hän, selkä kenossa aidanseivästä vastaan, tyytyväisenä leväten ja nauttien olostansa. Aivan lähellä paikkaa, missä hän istui, näkyi punaiseksi maalattu portti, joka maantieltä johti kauniille syrjätielle. Käytävä pujottelihe kauniisti kierrellen läpi koivikon, seurasi ensin tasaista maata, painui sitten notkoa kohden ja alkoi vihdoin talolle tullessaan yletä vastamäeksi.