»Ei voi. Mutta kyllä isä panee, jahka säästyy rahaa. Ja minä säästän itsekin. Rovasti lupasi minulle semmoisia lyseolaisten kirjoja, sentähden minä rupesin juoksupojaksi hänelle.»
Samassa palasi Eevi kantaen toisessa kädessään lautasta, täynnä marjahilloa ja sokurileivoksia, toisessa kermakuppia.
»Nyt pidämme kestejä, kun lapset ovat lähteneet kouluun.» Hän asettui juhlallisena koivun juurelle. »Tule viereeni, Erkki!» — Heikille ojensi hän sokurileivoksen. Erkki tuli, pisti muutaman kerran hilloa suuhunsa ja ojensi sitten lusikan Heikille. »Syö sinä nyt. Minä en enempää tahdo.»
Heikki katsoi Erkkiin. Tuo se vasta poika oli! Kun olisi Heikki päässyt heille juoksupojaksi, olisi ehken saanut lukeakin Erkin kanssa!
»Leikitään nyt jotain muuta», ehdotti Eevi nousten ylös mättäältä ja pudistaen muruset esiliinastansa. »Tule puutarhaan, Erkki!»
»Entä Heikki?»
»Huudetaan sitten Heikkiä, kun hän ensin on vienyt lapset kouluun.
»No, vaikka niinkin», ja Heikki hyppäsi kivelle valmiina aukaisemaan kirjansa, kohta kun toiset olivat menneet.
Erkki ja Eevi läksivät puutarhaan, tutkistelivat ensin paljonko oli kukkia mansikkamaassa, poimivat rannalta lemmikkejä ja asettuivat viimein suurelle kivelle aivan lähelle vedenrajaa.
»Ihmiset sanovat, että aika kuluu kuin virta» tuumaili Erkki miettivästi. »Ei se minusta kuitenkaan mene niin pian.»