»Ei, en suinkaan, ajattelin päinvastoin, että tuo pikku pätkä oli teille hyvin kuvaavaa.»
»Mutta naiset kaiketi eivät erityisesti suosi semmoista runoutta. He tahtovat sitä, mitä sydämellä tai paremmin sanoen tunteellansa voivat käsittää.»
Eevistä tuntui sinä hetkenä pahalta puhe tunteista. Se oli hänestä kuin syytös koko hänen sukupuoltansa kohtaan, ettei se kyennyt käsittämään muuta kuin tunne-elämää ja korkeintaan sen välityksellä vähän muuta. Tämä syytös tuntui hänestä sitä kiusallisemmalta, kun hänen omasta kohdastansa täytyi tunnustaa se todeksi. Ja kuitenkin olisi hän tahtonut puolustautua.
Samassa muisti hän Elsan. »Minulla on hyvä ystävä», jatkoi hän, »jolle ainakin tuo runo olisi hyvin mieleen. Hän on niitä naisia, joissa eivät tunteet yksin ole vallitsemassa. Toimintahalu, opinhalu ja luja tahto ovat hänen pääominaisuuksiansa.»
»Ja te olette hyvät ystävät», kysyi Heikki omituinen ilon-ilme kasvoillaan.
»Niin», myönsi Eevi, »oikein hyvät ystävät. Useinhan me toisissamme rakastamme juuri sitä, mitä itsessämme enin kaipaamme.»
»Niin, sanotaanhan, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Mutta suuri erilaisuus voi myöskin herättää ristiriitaa.»
Heikki oli käynyt miettivän näköiseksi. Eevi taas oli viime sanojaan melkein säpsähtänyt, ja kun pastori jatkoi puhetta samaan suuntaan, alkoi hänestä tuntua pahalta. Mieluista oli siitä syystä, kun vieraitten tulo pappilaan samassa keskeytti puhelun.
Pitkät talvipimeät olivat päättyneet, kevät koitti, ja ihmiset alkoivat etsiä virkistystä ja huvia. Silloin pappilaankin saapui sukulaisvieraita oikein joukolla. Ruustinna oli touhussaan ja rovasti leikkisällä tuulella. Mutta Eeviä eivät vieraat huvittaneet. Hän eli omaa, ympäristöstä eroitettua elämäänsä, ja ainoastaan se, mikä tavalla tai toisella oli yhteydessä hänen omien tunteittensa kanssa, saattoi todella hänen mieltään kiinnittää. —
Vieraitten joukossa oli lapsia useampia, ja nämä olivat ainoat, joista Eevi välitti. Hän olikin heidän kaikkien ihastuksena. Ei kukaan voinut niin herttaisesti heidän kanssaan leikkiä kuin Eevi-täti, ei kukaan niin hellästi hyväillä ja lohduttaa, jos suruja sattui.