»Entä muuta kaunokirjallisuutta» — Eevi ei uskaltanut sanoa romaaneja — »tunnetteko sitä?»
»En sitäkään. Näette, että olen auttamattoman tietämätön näissä asioissa.»
»Ettekö kenties hyväksy kaunokirjallisuutta?»
»En minä sitä moittiakaan voi, jota en tunne, mutta minusta näyttää kuin olisivat runot, romaanit ja muut sen semmoiset vähintäin sanoen turhuutta. Ne muistuttavat minulle korukaluja kodissa, joista ei muuta hyötyä ole kuin että ne ottavat säilyttääkseen kaiken pölyn.»
»No, mutta pastori!» Eevi oli ihan kauhuissaan. »Kuinka te voitte puhua noin? Tehän tuomitsette kuolemaan kaiken kauniin ja runollisen.»
»En», sanoi hän, ja silmiin tuli omituinen, kirkas ilme, »etsiköön kukin sitä itse elämästä. — Jos nyt teille sanon suoraan mitä ajattelen», jatkoi hän sitten, »katson kaunokirjallisuutta melkein yksinomaan tunne-elämän tuotteena ja kehittäjänä. Sentähden kai naiset sitä yleensä suosivat. Minä puolestani etsin lukemisesta tiedollista tyydytystä tahi tahdolleni lujittamista. Sitä en ole luullut löytäväni kaunokirjallisuudesta, siksi en ole tahtonut uhrata aikaa siihen perehtyäkseni. Minulla on mielestäni aina ollut tärkeämpää tehtävää. Lienenkö siinä erehtynyt?»
Eevi oli hämillään. Hän ei tiennyt miten puolustautua, eikä hänestä kuitenkaan pastorin ajatus aivan oikealta tuntunut. Hän huomasi olevansa pulassa, ja hänen kasvoilleen tuli onneton ilme, joka sai veitikkamaisuuden välähtämään pastorin silmissä.
»Älkää olko niin onneton puolestani», jatkoi hän iloisesti. »Olen minäkin jotain lukenut ja vieläpä siitä pitänytkin. Minä en nyt puhu suurista kotimaisista runoilijoistamme, joihin ainakin osaksi saa tutustua jo koulupenkillä, minä tarkoitan sitä, mitä miehenä olen lukenut, ja se supistuu vähään. Mutta kerran sain käteeni runoteoksen, ruotsalaisen miehen tekemä taisi olla — nimeä en muista — Kun avasin kirjan, sattui silmäni sanoihin. »Du måste vara ett och detta ena helt. Själf jättekraft blott dvärgagerning gett, se'n den blef delt.» Se oli minun mieleeni se! Sinä oli ajatusta ja elämänviisautta.»
Eevi hymyili. Miten omituiseen kohtaan pastori oli mieltynyt. Mutta aivan hänen tapaistaan se oli.
»Te ihmettelette kenties mieltymystäni», jatkoi pastori tutkivasti katsoen Eeviä silmiin.