»Eihän se omaani ole, talon tavaraa kaikki.»
»Annat sinä kuitenkin.»
»No, jos nyt vähäsen maistaa.»
»Ja sitten vähän marjahilloa myöskin, eikö niin? Tiedätkö Maija», tyttö soitteli sormellaan ikkunalasia, »viime talvena kun minä sairastin, kuulin tohtorin sanovan, ettei pitäisi minulle tehdä mielipahaa. Voi sentään, miten hyvä minun sitten oli olla! Minä pyysin ja pyysin ja kaikkea minä sain. Nyt tahtoisin taas pian tulla kipeäksi.»
»Hyi, ei saa sanoa niin, se on syntiä. Jumala rankaisee.»
»Luuletko? Ei Jumala sitten muuta ehdikään kuin ihmisiä rangaista.»
»Ehtii hän, laps'kulta. Miten sinä semmoista puhut?»
»No, siitähän kaikki aina puhuvat. Kyllä minä ihan uskon, että hän vain enimmäkseen rankaisee.»
»No, kun maailma on niin paha.»
»Hm», sanoi Eevi tuumailevasti. »Mutta eivät kaikki puhu sillä tavalla. Erkin äiti, hän puhuu Jumalasta niin kauniisti, että minun aivan tekee mieli tulla hyväksi tytöksi. Hänellä on niin kauniit silmät», lisäsi hän miettivästi. »Ja Erkillä on kanssa», jatkoi hän iloisemmin. »Tiedätkö Maija, kun me tulemme isoiksi, niin menemme naimisiin.»