»Tämmöistä hupia ei Helsingissä suoda», huomautti Erkki.
»Ei usein ainakaan.»
»Mutta kuulkaa», keskeytti Aune, »minulla olisi pieni ehdotus. Pidetäänpä tässä iltamaa, jonka ohjelman suorittamiseen kukin meistä ottaa osaa, eikö niin?»
Kaikki olivat myöntyväisiä, mutta miten päästä alkuun?
»Sinä, Kaarlo, saat kunnian alkaa!»
»Kiitän nöyrimmästi, mutta kaikki kunniavirat ovat rasittavia. Pane sinä, Aune, vaan alkuun. Naiset, nehän nyt etunenään työntäytyvät.»
»Ja se on mainion mukavaa, aina kun herrat eivät itse viitsi vaivautua, eikö niin?»
»No, älähän härnäile! Jos sinussa vain on pikkusenkin »todellista naisellista sielua», niin et henno häiritä tätä rauhallista hämyhetkeä. Katso sinä vaan varjoja tuolla seinällä, katso himmeää valaistusta ja tätä hehkuvaa hiilosta, etkö siitä saa runollista tunnelmaa?»
»Saanpa kyllä. Muistui juuri mieleeni runo 'Hiiloksella.' Tunnetko sen?»
»Täss' istun suojassani
Ja katson hiilokseen,
Se leimuaa, se hehkuu
Ja hiipuu hiljalleen.