»Niin on, ihan kuin pastorska pienenä.»
»Vai niin, sitähän sinä aina sanot. Mutta paljoa kauniimpi hän kuitenkin on, eikö niin?»
»No, no, saattaa olla, onhan hän isäänsäkin, liekö siitä sitte kaunistunut.»
»Kaunis hänestä vaan tulee, se on varma, kaunis kuin kukkanen», sanoi Eevi kumartuen kätkyen puoleen karkoittaakseen kärpäset pienoisensa kasvoilta. »Mutta», jatkoi hän sitte, »mene nyt, Maija, kahvia keittämään, että on kaikki valmiina, kun pastori tulee rippikoulusta.»
Kupit olivat pöydällä ja Maija oli juuri kahvipannunkin viereen asettanut, kun Heikin askeleet kuuluivat etehisestä. Hän astui sisään.
»Päivää, mitä tänne kuuluu?»
»Hyvää unta», Eevi loi silmänsä hymyillen kätkyeeseen päin.
»Onpa odottamassa kaunis kahvipöytä», puheli Heikki tyytyväisenä. »Pannaan nämä vielä pappilan muorille silmien iloksi», ja hän asetti tuoksuavan tuomikimpun pöydälle.
»Kiitos! Nepä kauniita!»
»Niin, eikö todella? Ihastuin niihin kotimatkalla, siksi täytyi ne sinulle poimia.»