Asra näki, kuuli ja huomasi kaiken. Kaikki oli kotoista. Kaikki oli maalaista ja kaikki toi suuren hyökylaineen kirkkautta ja lämpöä hänen sisimpäänsä.
Mutta kaiken tämän ilon takana syvällä alitajunnan uumenissa tiesi hän vieläkin suuremman ilon väikkyvän herkkiin, lämpimiin tuntemuksiin kätkettynä, ilon, jota oli mahdoton pukea sanoihin mutta jonka hän sittenkin saisi viedä hänelle, jota hän rakasti.
Käsi innostuksesta vavahdellen hän avasi kotiportin. Sitten hän kääntyi keittiönovelle, päästäkseen sisään soittamatta. Heillä oli näet tapana pitää vara-avainta salakätkössä, josta eivät muut kuin he itse tietäneet. Keittiö oli tyhjä eikä tulta vielä ollut vesikattilan alla. Palvelustyttö nukkui kai tai olisiko ehkä jo mennyt sisälle huoneita siistimään.
Missään tapauksessa hän nähtävästi ei vielä ollut ajatellut teen valmistamista. Emäntä sai siis itse huolehtia siitä ja sitten mennä sisälle tarjotin käsivarrellaan ja suuri, suuri ilo sydämessä.
Hän sytytti kaasukeittiön ja vilkaisi sitten kaappiin, jossa kahvikupit pidettiin. Kaikki oli siellä koskemattomana paikallaan. Hän saisi siis todella itse huolehtia kaikesta.
Hän muisti, miten Enricon äiti heidän kihloissa ollessaan joskus aamuisin oli vienyt teen poikansa työhuoneeseen. Lähes kolme vuotta oli kulunut äidin kuolemasta, eikä Enrico koko tänä aikana koskaan ollut saanut sellaista hellää huomaavaisuutta osakseen. Mutta tästä puoleen…
Hän pysähtyi oviverhon kohdalle, jonka takana oli palvelijan huone. Sieltä ei kuulunut pienintäkään liikettä. Silloin hän nosti varovaisesti verhoa. Ketään ei ollut huoneessa. Vuode oli koskemattomana.
Hänen katseensa kiersi keittiötä. Hän huomasi nyt kaikenlaista, johon ei silmä ensi hetkinä ollut ennättänyt. Edellisen päivän pesemättömät astiat oli työnnetty yhteen nurkkaan. Hyvä pyyhe oli tehnyt patalapun virkaa ja saanut useampia palohaavoja. Likaämpärissä oli kylmiä perunoita ja lihapalleroita.
Hän näki itsensä kaikessa. Hänen syytäänhän tässä oli enin. Hän oli huolehtinut huvituksistaan eikä kodistaan. Hän ei ollut välittänyt siitä, säästettiinkö vai tuhlailtiinko. Mieshän oli sitoutunut hankkijaksi.
Ja mies istui varhaisesta aamusta myöhään iltaan työssä ja ponnisti voimiaan, kunnes nenäliinaan tuli veripunaisia läiskiä ja suuri kalpeus peitti kasvot.