Ostaja, joka näytti olevan sangen lyhytnäköinen, katseli tarkkaan sormuksia nenä melkein niissä kiinni, ja hän kyseli hintoja. Mutta viimein kohotti hän kumminkin päätään ja sanoi tyytymättömällä äänellä:
— Tuossa ei ole yhtään sellaista, jota minä tahtoisin. Minä haluaisin saada erään erikoisen kiven. Eikö teillä ole irtonaisia kiviä?
— Kyllä, sanoi Noora ottaen esille erään laatikon.
Ostaja istui pää kumarassa pienellä pyöreällä tuolilla tiskin edessä ja katseli jalokiviä. Vasemmassa hansikkaattomassa kädessä oli hänellä nenäliina, jolla hän sangen usein pyyhki nenäänsä, joten näytti siltä kun olisi hänellä ollut ankara nuha.
Hän tarkasteli jalokiviä kauvan aikaa. Minä olin juuri lähtemäisilläni kotiin, kun näin, mitenkä Nooran valkea mutta voimakas käsi yhtäkkiä lujasti tarttui ostajan ranteeseen. Ostaja kohosi seisoalleen punaisena kasvoiltaan kun keitetty rapu. Hän huusi, repi ja riuhtoi, mutta Noora piti häntä niin lujasti, etteivät hänen ponnistuksensa mitään auttaneet.
Nooran käskystä sulettiin ovi, ja kaikki riensivät tapahtumapaikalle.
— Tässä on varas, sanoi hän, telefoneeratkaa poliisivaunut.
Vangittu huusi ja reuhasi. Noora seisoi vaiti pitäen vangittua silmällä. Poliisivaunut tulivat kohta ja kaksi poliisia mukana. Nainen vakuutti viattomuuttaan, rukoili ja uhkaili. Tehdäkseen lopun näytelmästä sanot Noora poliisimiehille:
— Viekää nainen heti Malonyn poliisivankilaan. Minä tulen heti jälestä. Hän on nenällään onkinut 5 jalokiveä laatikosta. Hänen nenänsä on voideltu jollain tahmealla voiteella. Hyvät naiset ja herrat, katsokaa tänne!
Näin sanoen otti hän naisen kasvot käsiensä väliin. Nainen ponnisteli vastaan ja vakuutti, että hänen nenänsä on vaan hikinen.