Toinen hyvä sanoi: "Kumpahan ukko rahjus uhkais minua; silloin ei tarvittis mun pelätä kuolemaa ainakaan tuhanteen vuoteen."
Samassa tuli Boggs ratsastaen täyttä nelistä hevosellaan ja ulvoen ja kiljuen kuin indiaani. Nyt hän karjui:
"Tie auki! Boggs on sotaretkellä, ja ruumisarkkujen hinta tulloo nousemaan."
Hän oli päissään ja horjui sinne tänne satulassaan. Kävi jo kuudetta kymmentä, ja hänen naamansa punotti kovasti. Kaikki huusivat häntä ja nauroivat ja haukkuivat häntä, ja hän haukkui heitä takasin ja sanoi: "Oottakkahan vain, kyllähän teiänkin vuoronne tulloo, te sikopaimenet, mutta mull'ei oo aikaa nyt, mull'on kiire — min'oon tullu kurjaan harakanpesäänne pannakseni vanhan översti Sherburnin suolet höyrymään; 'ens paistit, sitten lusikkaruoka', s'on minun sananlaskuni, se."
Nähtyään sattumalta siinä minutkin, ajoi hän täyttä laukkaa vastaani ja huusi:
"Mistä sin'oot, poika nulikka? Ookko valmis kuolemaan?"
Sitten hän ratsasti poispäin. Minä ikääskuin vähän pelästyin, mutta muuan mies sanoi:
"Älä oo milläskään. Hän ei tarkota mitään; on aina tolla viisin olevinaan, kun on pöhnässä. S'on siivoin vanha hupakko koko Arkansasissa, — ei tee kirpun pahaa kellekkään, ei selvänä eikä päissään."
Boggs ratsasti kaupungin isoimman puotitalon eteen ja painoi siinä alas päätään, nähdäkseen telttakaton alle, ja karjasi sitten:
"Tuuppas ulos luolastas, Sherburn! Tuu ulos ja katto naamaan miestä, jota oot puijannut petkuttanut. Tuus ulos nyt, niin saa'ahan huviksemme nähä kun suoles höyryy!"