"No, mutta mitä saakelia! oonhan mä sulle maksanu takasin."
"Niin, oothan sä — koko kuus mälliä. Sinä lainasit puotitupakkaa ja maksoit takasin neekerinkalloilla."
Puotitupakka on tavallista purutupakkaa mustana, rasvaisena rullana, mutta nämä junkkarit pureksivat enimmäkseen vain kierrettyjä luonnollisia lehtiä. Kun he lainaavat mällin, niin he tavallisesti eivät leikkaa sitä irti veitsellä, vaan iskevät siihen hampaansa ja vetävät sitten käsillään rullasta, kunnes mälli lohkee — ja silloin sattuu usein, että tupakan omistaja katselee hyvin surumielisesti jäännöstä, jonka hän saa takasin, ja sanoo ivallisesti:
"Kuules nyt, anna mulle mälli ja piä sinä rulla."
Kaikki kadut ja kujat olit paljasta mutaa, ei mitään muuta kuin mutaa — ja tämä muta oli paksua ja mustaa kuin terva, ja kaikkialla oli sitä parin kolmen tuuman syvältä, mutta paikka paikoin lähes yhden jalan. Röhkiviä sikoja lönkytti joka taholla. Kesken kaikkia tuli rapanahkainen emäsika porsasparvineen nahjustaen pitkin katua ja kallistui kyljelleen keskelle tietä, niin että ihmisten täytyi kiertää sen ympäri, ja siinä se makasi ojennellen raajojaan ja ummistaen silmänsä ja liipotellen korviansa, kaikkein porsasten sitä itarasti imiessä ja sen itsensä näyttäessä tyytyväiseltä kuin olis sille maksettu siitä päiväpalkkaa. Ja silloin huusi joku jätkä: "Vuss tuonne, Musti, vuss! vuss!" ja pois karkasi imisä kirkuen hirveästi, koira tai pari riippuen kummastakin korvasta ja kolme neljä tusinaa kintereissä. Silloinkos tuli eloa jätkiin! He kohousivat varpailleen ja katsoivat tuota jahtia jännistynein naamoin ja nauroivat sitä ja oikein nauttivat melusta. Sitten he jälleen vaipuivat tavalliseen tylsyyteensä, kunnes siellä syntyi joku koirainkähäkkä tai muuta senkaltaista. Ei mikään saanut heitä niin hereille ja niin ihastuksiin kuin koiraintappelu — pait kenties se, kun kaadettiin petroolia kulkukoiran karvoihin ja sytytettiin se palamaan tai kun sidottiin läkkikastrulli semmoisen raukan hännänpäähän ja annettiin sen juosta kunnes kaatui kuoliaana maahan.
Joen puoleisessa kaupungin laidassa pistivät muutamat talot takapuolineen jyrkän rannan yli ulos joelle, ja ne olit kovasti koukistuneet ja mutkistuneet ja joka hetki romahtamaisillaan alas. Niistä oli ihmiset muuttanut pois. Toisista taasen oli virta syönyt jonkun nurkan alustan, joka sitten riippui ilmassa veden yllä; ja niissä asui vielä ihmisiä, mutta s'oli vaarallista, sillä millä hetkellä hyvänsä voi koko talon pituinen kaistale maata luhistua kerrassaan irti. Toisinaan saattoi lohjeta neljäsosa virstan levyinen rantavyöhyke ja vähitellen mureta jokeen yhden kesän kuluessa. Semmoiset kaupungit kuin tämä saavat alinomaa peräytyä taakseppäin, koska virta lakkaamatta jyrsii niiden alustaa.
Mitä pitemmälle päivää päästiin, sitä tiheämpään tuli kärryjä ja hevosia kaduille, ja yhä niitä vain oli tulossa lisää. Maalaisilla oli eväät muassa, ja he söivät niitä istuen ajopeleissään. Runsaasti juotiin myös viinaa, ja minä näin kolme tappelua. Yhtäkkiä huusi joku:
"Kas tuossa tulloo Boggs ukko! — tulloo kaupunkiin saa'akseen pikku kuukaushumalansa — kattokaas, pojat!"
Kaikki jätkät näkyi kovasti ihastuvan - luulin että h'olit tottuneet pitämään pilkkapeliä Boggs paran kanssa. Muuan heistä sanoi:
"Kenenkähän suolet hän aikoo panna höyrymään tällä kertaa? Jos hän olis passittanu hautaan kaikki ne, joita hän on uhannu viime parina kymmenenä vuonna, niin olis hän tällä haavaa kuulusa mies."